Rauman kaupunki uudisti verkkosivunsa

Kuvakaappaus uusituilta verkkosivuilta.

Rauman kaupunki on uudistanut verkkosivunsa.

– Verkkopalvelun navigointimalli ja tietojen jäsennystapa on uudistettu paremmin kuntalaisia palvelevaksi. Sisällössä on hyödynnetty aikaisemman verkkosivuston tietosisältöä, ja sivusto skaalautuu eri päätelaitteisiin sopivaksi, viestintäyksikön päällikkö Raija Lehtorinne kertoo.

Sivustokokonaisuuteen kuuluvat kuntalaisille suunnattu rauma.fi-palvelu, matkailijoita palveleva visitrauma.fi-osuus sekä Rauman tapahtumatarjonnasta kertova tapahtumakalenteri.

Omat erillissivustot on rakennettu paljon sisältöjä julkaiseville yksiköille, muun muassa museolle, kirjastolle ja kansalaisopistolle. Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi erillisiä kampanjasivustoja, joista nyt julkaistaan Rauman joulutarjonta.

Sivustolla on myös englanninkielinen kieliversio, jonka sisältöä tullaan täydentämään ensi vuoden aikana.

Palautetta ja kehitystoiveita voi antaa sivuston etusivulta löytyvän palautelinkin kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestintapalvelut@rauma.fi.

Rauman kaupungin verkkosivut uudistettiin viimeksi kaksi vuotta sitten. Yhdessä useiden muiden kuntien kanssa toteutettu verkkosivusto otettiin keskeneräisenä käyttöön tammikuussa 2015.

Sivuston toiminnassa oli runsaasti ongelmia, eikä sivusto vastannut käyttäjien tarpeita. Koska puutteita ei saatu korjattua, kaupunki irtisanoi verkkopalvelusopimuksensa Kuntien Tiera Oy:n kanssa marraskuussa 2015.

Uusien verkkosivujen suunnittelu käynnistettiin välittömästi.

Rauma.fi-sivustolla on kuukausittain noin 45 000 kävijää, jotka katsovat yhteensä noin 230 000 sivua.

Uudistettujen verkkosivujen teknisen toteutuksen ja visuaalisen ilmeen on toteuttanut jyväskyläläinen digitoimisto Valu Digital Oy. Verkkosivuston julkaisujärjestelmä on WordPress, joka on maailman suosituin julkaisujärjestelmä.