Rauman kesätapahtumia valmistellaan epävarmuuden tilassa – RMJ seuraa tilannetta, kesäteatteria ei ainakaan vielä kesäkuussa esitetä

Raumanmeren juhannusta valmistellaan tällä hetkellä normaaliin tapaan, mutta tilanteen kehittymistä seurataan tarkasti. Kuva: Jere Grönberg

MTV ja Porin kaupunki tekivät perjantaina ison päätöksen, kun ne päättivät peruuttaa 13.–17. heinäkuuta kaavaillun Suomi-Areenan. Toistaiseksi hallitus on linjannut yli 500 hengen tapahtumat kielletyiksi toukokuun loppuun asti. MTV ja Porin kaupunki tekivät kuitenkin oman ratkaisunsa tapahtuman peruuttamisessa, sillä asiantuntija-arvioiden mukaan koronavirusepidemia voi kestää Suomessa pitkälle kesään asti.

Lisää aiheesta

Kesän suurtapahtuma siirtyy kahdella vuodella, Suviseuroista ja Jukolasta päätökset viimeistään huhtikuun puolivälissä

Vain tilaajille Kahden yrityksen onni: Eura Eventsin tapahtumat seisovat, mutta Turvakertoimen linjastolla tuotetaan nyt yötä päivää desinfiointisuihkeita

Lukko taistelee koronaviruksen vaikutuksia vastaan myöhemmin järjestettävällä mysteeritapahtumalla

Katso tästä jutusta Rauman seudulla perutut tapahtumat – Meremme tähden -seminaaria ei tänä vuonna järjestetä

Vain tilaajille Rauman kevään tapahtumat vaakalaudalla – koronavirus estänee Rauma Shown ja yrittäjätapahtuman, Flikkatte Vitone sitä vastoin järjestetään