Rauman kesäteatterinkin tulevan kesän esitykset on peruttu: Mitä kuuluu Marja-Leena? -musiikkinäytelmän toteutus siirtyy kesään 2021

Jo varattujen lippujen siirtäminen ensi kesään on mahdollista.

| Päivitetty

Rauman kesäteatteria ylläpitävä Rauman teatteri teki ennakoidun päätöksen siirtää  kesäteatteriproduktionsa ensi vuoteen.

Fåfängassa sijaitsevassa kesäteatterissa piti esittää Otto Kanervan ja Mikko Kivisen kirjoittamaa uutta musiikkinäytelmää Mitä kuuluu Marja-Leena?

–Vaikka kesäteatterimme katsomokapasiteetti 445 jääkin niukasti alle hallituksen asettaman 500 henkilön rajan, niin esitysten toteuttaminen vastuullisesti ja turvallisesti on käytännössä mahdotonta. Onneksi kuitenkin saimme pidettyä työryhmän kasassa myös seuraavaksi kesäksi, Rauman teatterin toimitusjohtaja Harri Natunen sanoo.

Kesän 2021 esitysten lipunmyynti on jo käynnissä, joten lippujen ja varausten siirtäminen seuraavaan kesään on jo mahdollista.

Teatteri toivoo yhteydenottoja ensisijaisesti sähköisten lomakkeiden kautta. Jo lunastettujen lippujen siirtäminen onnistuu ottamalla yhteyttä peruutuslomakkeella.

Myös vaihto Rauman teatterin lahjakorttiin tai rahojen palautus on mahdollista.

Asiakkaita, jotka haluavat siirtää voimassa olevan varauksensa kesään 2021, voivat ottaa yhteyttä varauslomakkeen kautta.

Teatterin lippumyymälän asiakaspalvelupiste on toistaiseksi suljettu, mutta puhelinnumero 02 8376 9900 päivystää arkisin klo 9-11. Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostitse: raumanteatteri@raumanteatteri.fi.

Tekstiä korjattu 27.4. klo 10.24. korjaamalla toisen käsikirjoittajan nimi oikein.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut