Rauman koronatilanne on nyt "todella huolestuttava": tartunnat leviävät yöelämässä, tällä viikolla yli 20 tartuntaa ja lisää on tulossa

Viimeistään nyt olisi aika ryhdistäytyä jälleen maskien käytössä, toivoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Katrimari Salmela Rauman terveyspalveluista. Kuvituskuva.

Rauman koronatilannetta voi tartuntataudeista vastaavan lääkärin Katrimari Salmelan mukaan "todellakin luonnehtia hyvin huolestuttavaksi".

Maanantaina todettiin neljä uutta tartuntaa, tiistaina kahdeksan ja keskiviikkona iltapäiväkolmeen mennessä oli todettu jo kymmenen uutta tartuntaa.

– Ja tänäänkin niitä tulee aivan varmasti vielä lisää, Salmela sanoo Länsi-Suomen haastattelussa keskiviikkona.

Keskiviikkona iltapäivällä kaupunki tiedotti jälleen myös uusista altistumispaikoista ja -ajoista.

Tartunnat leviävät nyt selkeästi Rauman yöelämässä. Tapauksia oli muutama jo ennen Mustan pitsin yötä, ja pitsiviikonloppu viimeistään räjäytti tilanteen käsiin.

Altistumisia on tapahtunut lukuisissa ravintoloissa viikonlopun aikana.

– Tapauksia yhdistää se, että ollaan oltu tietyissä anniskelupaikoissa tiettyyn aikaan. Joukossa on ollut oireettomia tartunnankantajia, joiden kautta virus on levinnyt lukuisiin ihmisiin.

Lisää tartuntoja luultavasti tulossa

Tulevat päivät näyttävät tartuntamäärien suunnan, eikä Salmela valitettavasti usko sen olevan erityisen hyvä.

– Nythän tilanne on se, että aika monella on itämisaika vielä meneillään. Uskon, että tartuntoja todetaan vielä jonkin verran lisää, ja ennen sitä nämä ihmiset ovat ehtineet tartuttaa taas lisää.

– Tällä hetkellä korona muhii pitkin kaupunkia, eikä siitä tiedä, kuinka monella sitä on ja kuinka moni sitä parhaillaan levittää, Salmela huokaisee.

Tartunnat näyttävät leviävän pääasiassa parikymppisten joukossa. Moni on jo saanut ensimmäisen rokotteen, muttei vielä toista.

Ilman oireita ei vielä tule soittaa

Sitä, millaisissa oloissa tartunnat ovat levinneet, kuvaa se, että moni tartunnan saanut on ollut niin humalassa, ettei muista tapaamiaan ihmisiä.

– Altistuneet ovat soitelleet meille itse, että olivat kyseisen ihmisen kanssa vaikkapa samassa pöydässä.

Tartunnanjäljitys on tällä hetkellä todella kovilla. Jäljittäjät toivovatkin ihmisiltä malttia yhteydenotoissa, vaikka tilanne huolestuttava onkin.

– Jos on lukenut altistustiedotteita ja huomaa olleensa jossakin mainitussa paikassa mainittuun aikaan mutta on täysin oireeton, silloin ei kannata ottaa yhteyttä. Se vain syö resursseja. Jos on oireita tai tietää suoraan altistuneensa, silloin toki tulee ottaa yhteyttä, Salmela sanoo.

Ehdoton toive: maskit ja turvavälit kuntoon

Tiedossa on myös joitakin karanteenin rikkomisia. Salmela muistuttaa, että kyseessä on rangaistava teko. Rangaistuksiin ei toistaiseksi ole juurikaan ryhdytty, mutta rangaistus kertoo asian vakavuudesta.

– Se olisi ehdoton asia muistaa, ettei karanteenia saa missään nimessä rikkoa.

Toinen aivan ehdoton asia on Salmelan mukaan se, että kaikkien pitäisi ottaa jälleen maskit käyttöön ja huolehtia turvaväleistä.

– Tartunnankantajia liikkuu nyt pitkin Raumaa, ja he voivat oireettominakin tartuttaa tautia eteenpäin. Maskit ja turvavälit pitäisi saada nyt kuntoon kaikkialla.

Lisää aiheesta

Altistustiedotteiden virta jatkuu: koronatartunnan saaneita asioinut useissa paikoissa viikonloppuna Raumalla – katso tästä uusimmat tiedot

Koronalle on voinut altistua Pitsiviikon päätteeksi ravintoloissa ja kahvilassa – koko Suomeen 267 uutta tartuntaa

Raumalla on käynyt ilmi lisää mahdollisia korona-altistumisia viikonvaihteesta

Peräti yhdeksän kohdetta listalla – näissä paikoissa on Raumalla voinut altistua koronalle perjantaina ja lauantaina