Rauman Lukko lähtee mukaan Unelmista totta -toimintaan

Unelmista totta -toiminta on monipuolista harrastamista, liikuntaa, retkiä ja muita elämyksiä. Kuva: arkisto/Juha Sinisalo

Rauman Seudun Katulähetys ry on yli kymmenen vuoden ajan toteuttanut alakouluikäisille lapsille viikoittain kokoontuvia harrastusryhmiä. Nyt Unelmista totta -toimintaan on lähtenyt yhteistyökumppaniksi myös Rauman Lukko.

– Tulokset ovat olleet hyviä, lapset ja vanhemmat ovat olleet sitoutuneita toimintaan. Vuosien aikana moni lapsi on saanut itselleen säännöllisen harrastuksen, vanhemmat puolestaan tukea vanhemmuuteen ja arjessa jaksamiseen, sanoo Rauman Seudun Katulähetyksen toiminnanjohtaja Janne Rantala.

Yhteistyö Lukon kanssa ei sido osapuolia taloudellisesti. Rauman Seudun Katulähetys vastaa kaikista kuluista.

Lukko antaa toiminnalle nimensä käyttöön. Lisäksi seura edistää yhteistyötä esimerkiksi kummitoiminnalla.

– Unelmista totta on erittäin hieno ja esimerkillinen hanke. Olemme siinä mielellämme mukana ja tuemme parhaamme mukaan toimintaa, kertoo Lukon markkinointi- ja tapahtumajohtaja Mikael Eklöf.