Rauman opettajankoulutuslaitoksen opiskelijat kehittelivät apukeinoja korona-ajan helpotukseksi

Opintojaksolla syntyi esimerkiksi ovenkahvan desinfiointiautomaatti sekä puhtaiden ja likaisten maskien antibakteerisuutta tukeva säilytys- ja kuljetusratkaisu.

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksen opiskelijat ovat etsineet apukeinoja koronan muuttaman arjen helpottamiseen. Uudet tuotteet ovat esillä 4.2. saakka ja tutustuttavissa erikseen sopimalla.

– Koronaviruspandemian johdosta taloudelliset ja henkiset menetykset nousevat suuriksi. Käsityön aineenopettajankoulutuksen Pedagoginen innovaatioprosessi käsityön opetuksessa -opintojaksolla on otettu vastaan haaste, miten helpotetaan ihmisten arkea pandemian keskellä, yliopisto-opettaja Rauli Lehtinen sanoo tiedotteessa.

Opintojaksolla syntyi esimerkiksi ovenkahvan desinfiointiautomaatti sekä puhtaiden ja likaisten maskien antibakteerisuutta tukeva säilytys- ja kuljetusratkaisu.

– Pandemia on esimerkki luovan ongelmanratkaisun tarpeesta yhteiskunnan eri sektoreilla. Todennäköisesti koronapandemia on harjoitus tulevaan. Käsityönopettajat tekevät kouluissa valtavan tärkeää työtä ohjatessaan oppilaiden projekteja, joissa opitaan innovaatiokompetensseja, mm. tulevaisuusajattelua, keksimistä, projektinhallintaa, monenlaisten teknologioiden substanssi-osaamista, yrittäjämäistä käyttäytymistä, professori Eila Lindfors sanoo.

Pedagogisissa innovaatioprojekteissa teoriaa sovelletaan käytäntöön monialaisesti ja opitaan löytämään uudenlaisia ratkaisuja käyttäjälähtöisesti ketterästi.Yhteydenotot näyttelyvierailuun, pääsy mahdollista 4.2. saakka: Yliopistonlehtori Marja-Leena Rönkkö, malepe@utu.fi, gsm 0505721490 tai yliopisto-opettaja Rauli Lehtinen, rauli.lehtinen@utu.fi, gsm 0503074299

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut