Rauman päivystyksessä ruuhkaa

Päivystyksessä on riittänyt asiakkaita nyt normaalia enemmän. Arkistokuva: Juha Sinisalo

Etenkin viime viikolla on Rauman seudun päivystyksessä ollut kova ruuhkahuippu pääsääntöisesti influenssasta johtuen.

Viime viiikon aikana päivystyksessä kävi 512 potilasta, mikä on reilu 100 enemmän kuin normaalisti.

Viime viikolla päivystyksessä potilaan hoito on alkanut keskimäärin 1h33min ilmoittautumisesta, kun koko kuussa keskiarvo on ollut 1h31min. Toki yksittäistä vaihtelua on ollut ja osa potilaista on ohjattu kotiin odottamaan vastaanotolle pääsyä jos se sairaus huomioiden on ollut mahdollista. Tällöin odotusaika lasketaan uudesta ilmoittautumisesta.

-Tavoitteena on, että siirrymme lähiviikkoina keskitettyyn ajanvaraukseen, jolloin kaikkien muiden paitsi hätätilapotilaiden toivotaan ottavan ensin puhelimitse yhteyttä. Kiireellistäkin apua tarvitsevat saavat noin ajan ja odotusaika pitäisi jäädä kohtuulliseksi, sanoo johtava ylilääkäri Emilia Katko-Kesälä.

Myös osastoilla on nostettu potilaspaikkojen määrää ja tänään maanantaina potilaspaikat lisääntyvät entisestään.

-Tästä johtuen olemme ottaneet lisää hoitajia töihin.

Loppuvuodesta ei ollut kysyntää ruuhkaksi asti normaalivastaanotoille. Perjantaina löytyi kiireettömiä vapaita aikoja tälle viikolle ja kiireellisiäkin vastaanottoaikoja alkuviikolle.