Rauman pandemiapoliklinikalla otettiin perjantaina ensimmäiset koronavirusnäytteet – tulokset odotettavissa lähipäivinä

Johtava ylilääkäri ei kerro, onko torstaina todetun jäljittämättömän koronavirustartunnan saaja hoidossa Satasairaalassa tai Rauman terveysasemalla.

| Päivitetty

Rauman terveysaseman pandemiapoliklinikalla aloitettiin koronavirustestien otto perjantaina. Rauman terveyspalveluiden johtava ylilääkäri Hannu Nordqvist toivoo, että testien tulokset saadaan mahdollisimman pian.

– Niissä saattaa mennä kaksikin päivää. Toivomme, että tuloksia saadaan viimeistään kahden vuorokauden kuluessa, Nordqvist toteaa.

Hän muistuttaa, että koronavirustestit eivät ole mikään yleisesti kaikille saatavilla oleva palvelu.– Näytteenottoon ohjataan lääkärin ja hoitajan lähettämänä, Nordqvist sanoo.

Suojautumisohjeita on noudatettu hyvin

Torstaina varmistui Raumalla Satakunnan ensimmäinen jäljittelemätön koronavirustartunta. Onko tartunnan saaja hoidossa Raumalla tai Satasairaalassa Porissa?

– En ota siihen kantaa. Niin kauan, kun kyse on yksittäistapauksista, niistä ei kerrota tarkemmin, Nordqvist sanoo.

Satasairaala ja Rauman kaupunki ovat yhdessä selvittäneet tartunnan saaneen henkilön kontakteja. Altistuneet ovat Satasairaalan mukaan saaneet asianmukaisen ohjauksen perjantaina.

Nordqvistin mukaan tapaus itsessään ei aiheuta muutoksia raumalaisten saamiin suojautumisohjeisiin.

– Ohjeethan täydentyvät joka tapauksessa koko ajan, kun tilanne muuttuu melkein päivittäin, hän muistuttaa.

Rauman pandemiapoliklinikalla hoidetaan hengitystieinfektioihin sairastuneita potilaita. Erityistä ruuhkaa poliklinikalla ei Nordqvistin mukaan ole ollut.

– Rauhallista on ollut, rauhallisempaa kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta. Tämä johtunee siitä, että ihmiset ovat ottaneet erilaiset ohjeet hyvin vastaan, ja pysyttelevät kotona parantelemassa lievimpiä hengitystieinfektioita.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut