Rauman paperitehtaalle mielenilmaus: työntekijät ja toimihenkilöt vuorokauden poissa

UPM on sulkemassa Raumalta yhden kolmesta paperikoneesta.

UPM Rauman paperitehtaan työntekijät järjestävät mielenilmauksen. Syynä on tietysti tänään kerrottu yhtiön aikomus sulkea Rauman kakkoskone vuoden loppuun mennessä.

- Yövuoro ei tule töihin iltakymmeneneltä. Siitä eteenpäin vuorokauden ajan olemme pois töistä, vahvisti pääluottamusmies Jouko Aitonurmi.

Ammattiliitto Pro tiedotti, että myös Rauman tehtaan toimihenkilöt marssivat ulos 24 tunniksi, koska vastustavat UPM:n suunnitelmia.

Rauman yhden koneen sulkemisen lisäksi UPM suunnittelee perustavansa Puolaan uuden palvelukeskuksen. Se vähentäisi töitä Tampereella.

Klo 18.30 lisätty tieto toimihenkilöiden ulosmarssista

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Kommentti: Tehtaanportilla tavattiin, samoissa merkeissä

Vain tilaajille Paperitehtaan johtaja: Pudotuspelejä käyty kymmenen vuotta, nyt oli Rauman vuoro hävitä

Vain tilaajille Paperitehtaan pääluottamusmies: "Odotamme yhtiön kantavan sosiaalisen vastuunsa"