Rauman poikasoittokunnan kapellimestari Anne Lehtomäki-Koskinen: "Voitolla erityisen suuri merkitys"

Menestys kertoo siitä, että vaikeista ajoista huolimatta nuoret ovat jaksaneet tehdä peräänantamattomasti töitä orkesterin kehittämiseksi, kapellimestari sanoo.

| Päivitetty

Rauman poikasoittokunnan kapellimestari Anne Lehtomäki-Koskinen antaa kiitosta orkestereiden SM-mestaruuden voittaneelle orkesterilleen.

– Voitolla on tällä kertaa erityinen merkitys, koska se tuli korona-ajan vaativien harjoitusolosuhteiden jälkeen. Voitto kertoo siitä, että vaikeista ajoista huolimatta nuoret ovat jaksaneet tehdä peräänantamattomasti töitä orkesterin kehittämiseksi.

Ykköstila kertoo hänen mukaansa myös siitä, että vaikka Rauma on pieni kaupunki, puhallinmusiikki elää ja voi siellä hyvin.

Orkesteri voitti kilpailuissa myös pakollisen teoksen parhaan esityksen.

Kouluttajalta viime silaus

Tampereella poikasoittokuntaa johti vieraileva kapellimestari ja kouluttaja Chester Phillips Atlantasta. Hänen kanssaan soittokunta on jo pitkään tehnyt yhteistyötä.

Phillips saapui Raumalle viime keskiviikkona antamaan orkesterille loppusilauksen kilpailuun. Hän vieraili Raumalla jo toisen kerran tänä vuonna.

Vierailevan kouluttajan merkitystä kapellimestari Anne Lehtomäki-Koskinen pitää tärkeänä.

– Se motivoi orkesteria ja tuo uutta näkökulmaa. Phillipsin ajatus ja tapa tehdä musiikkia on sopinut hyvin yhteen soittokunnan kanssa. Myös nuoret pitävät hänestä.

Uusiutumisen aika

Poikasoittokunnan kapellimestari kuvaa poikasoittokunnan A-orkesteria tiiviisti yhteen hitsautuneeksi kokoonpanoksi.

Orkesterissa onkin tällä hetkellä suuri määrä nuoria, jotka ovat ehtineet soittaa pitkään yhdessä.

– Kaikki toimii, nyanssit, tempo. Yhteissoittaminen on huikean hyvää samoin kuin oman instrumentin hallinta, Anne Lehtomäki-Koskinen iloitsee.

Ensi syksynä edessä on jälleen sukupolvenvaihdos, sillä iso joukko valmistuu tänä keväänä lukiosta ja suuntaa jatko-opintoihin tai armeijaan.

Menestyminen tuttua

Mestaruuksia ja palkintosijoja on Raumalle sadellut aiemminkin. Ennen koronaa poikasoittokunnalle heltisi hopeatila ja Rauman soittokunnalle A-sarjan mestaruus.

Kaikkiaan mestaruuksia on neljä.

Puhallinorkestereiden SM-kilpailuissa kilpailtiin useassa eri sarjassa: ammattilaissarjassa sekä A-, B- ja C-sarjoissa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut