Rauman Rakenna, Sisusta, Asu -messut olivat yleisömenestys

Viikonvaihteessa ensimmäistä kertaa Rauman talviharjoitteluhallissa järjestetyt Rakenna-Sisusta-Asu -messut onnistuivat järjestäjän, Suomen Messupromoottorit Oy:n mukaan erinomaisesti.

Kahden päivän aikana tapahtumassa kävi peräti 8400 messuvierasta, mikä ylitti reippaasti tapahtumalle asetetun yleisötavoitteen.

Rauman ensimmäisten messujen ohjelmassa oli paljon tietoiskuja ja työnäytöksiä, jotka olivt erittäin suosittuja. Välillä esiintymislavan edusta ruuhkaantui, kun katsomossa oli useita satoja messuvieraita seuraamassa Jorma Piisisen ja Laura Ruoholan vetämiä työnäytöksiä ja tietoiskuja.

Seuraavat Rakenna-Sisusta-Asu -messut järjestetään Raumalla taas vuoden kuluttua samaan aikaan, lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. 

Suomen Messupromoottorien Jouko Lehtosen mukaan osastoista varattiin ensi vuodelle jo reippaasti yli puolet, samoin uusia pääyhteistyötahoja

on tulossa vuoden 2013 messuille.

Rauman messut oli yksi kaupungin 570-vuotisjuhlatapahtumista.