Rauman sataman liikenne väheni - tästä vuodesta odotetaan vähän parempaa

Alkuvuosi oli huono, mutta kesästä lähtien liikenne vilkastui. Lopulta päästiin lähelle vuoden 2015 lukuja, summaa Rauman Sataman toimitusjohtaja Hannu Asumalahti.

| Päivitetty

Rauman sataman liikenne väheni viime vuonna. Satamassa käsiteltiin 5,6 miljoonaa tonnia tavaraa ja 256 000 konttiyksikköä, mikä oli 2,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015.

Suurin miinus kertyi paperin viennin laskusta.

- Alkuvuosi oli huono, mutta kesästä lähtien liikenne vilkastui. Lopulta päästiin lähelle vuoden 2015 lukuja, summaa Rauman Sataman toimitusjohtaja Hannu Asumalahti.

Odotukset tälle vuodelle ovat lievästi paremmat.

- Uskomme paperin vientivolyymin säilyvän viime vuoden tasolla. Raumalle siirtyi uutta liikennettä, joten positiivisemmalle ennusteelle on hyvät perusteet, sanoo Asumalahti.

Liikenteen vähenemisestä huolimatta Asumalahti pitää viime vuotta merkittävän eteenpäin menemisen aikana.

- Noin 60 miljoonan euron investoinnit käynnistyivät. Niiden ansiosta vuonna 2018 Raumalla on hyvät mahdollisuudet kasvattaa liikennemääriä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut