Rauman seudulla soi jouluisia säveliä monipuolisesti ja useassa konsertissa

Joulukauden avaa lauluyhtye Impromptumin musiikkituokiot. Nokkahuilukvartetti Bravade esiintyy joulukuun alussa Eurajoella.

Monen muun kaupungin tapahtumakalenteri näyttää joulukonserttitarjonnaltaan vaatimattomalta. Raumalla sen sijaan on tarjolla jouluista musiikkia monessa eri konsertissa ja musiikkitapahtumassa.

Raumalainen lauluyhtye Impromptum järjestää perinteisen joulukonsertin sijaan kolme 20 minuutin mittaista, a cappella -tuokiota Rauman Pyhän Ristin kirkossa tulevana lauantaina 28.11. kello 17, 18 ja 19.

Konserttituokiot toteutetaan alueellisia koronasuosituksia noudattaen ja konserttiin tulijoille suositellaan oman maskin käyttöä.

Marraskuun puolelle ajoittuu myös Sekakuoro Lapponian joululauluilta Lapin kirkossa 26.11. kello 18.30. Kirkkoon mahtuu turvavälein noin 50 ihmistä.

Laitilassa jouluun virittäydytään myös jo marraskuun puolella. Maanantaina 30.11. Laitila-salissa törähtävät ilmoille Laitilan soittokunnan sävelet Kaiken maailman joulu -konsertissa.

Nimekkäiden laulajatähtien joulukiertueet sen sijaan ovat koronajouluna harvassa.

Oopperauraa tekevä baritoni Aarne Pelkonen järjestää entisessä kotikaupungissaan kaksi joulukonserttia. Pyhän Ristin kirkossa kuullaan 21.12. Pelkosen vuonna 2018 julkaiseman Taivas sylissäni -levyn joululauluklassikoita ja harvinaisempia joululauluja.

Molemmissa laulajaa säestää urkuvirtuoosi Ilpo Laspas. Konsertteihin mahtuu turvavälien vuoksi 120 henkilöä.Joulukonsertteja pitävät joulun alla myös monet raumalaiset kuorot.

Rauman mieslaulajien joulukonsertti on keskiviikkona 9.12, Rauman poikakuoron maanantaina 14.12. ja Rauman uusimman kuoron, seurakunnan kamarikuoron ensikonsertti sunnuntaina 20.12.

Joulun alla kaupungissa konsertoi jo perinteiseen tapaansa myös Helsingin Barokkiorkesteri, jonka joulukonsertti on Pyhän Ristin kirkossa torstaina 17.12.

Konsertin solisti on tsekkiläinen sopraano Hana Blažíková ja sen johtaa Aapo Häkkinen.Ohjelmassa liikutaan Itämeren ja Välimeren maiden 1500- ja 1600 -lukujen musiikissa.

Renessanssinokkahuilut soivat Eurajoella

Eurajoen seurakunnassakin kuullaan jouluisia sävelmiä useassa konsertissa.

Tiistaina 1.12. Eurajoen kirkossa esiintyy Bravade -nokkahuilukvartetti konsertillaan The Dark is my delight. Konsertissa liikutaan keskiaikaisista luostareista nykyaikaan yhdistellen tuttuja joululauluja ja jouluun sopivaa muuta musiikkia.

Renessanssinokkahuiluihin erikoistuneen yhtyeen ydinohjelmistoa lähestytään säveltävien naisten näkökulmasta, Hildegard Bingeniläisen lisäksi tutustutaan Vittoria Aleottin ja Maddalena Casulanan musiikkiin.

Bravade on myös ahkera kantaesittäjä, ja konsertissa kuullaan saksalais-suomalaisen Sid Hillen yhtyeelle säveltämä uusi teos, jossa barokkinen kontrapunkti yhdistyy jazz- ja blues-vaikutteisiin.

Bravaden käyttämien renessanssinokkahuilujen malleina ovat Wienin taidehistoriallisen museon kokoelmissa olevat Bassano-nokkahuilut, jotka ovat peräisin 1500-luvun alusta.

Perjantaina 4.12. Kustaa Aadolfin kirkossa on Porvoossa asuvan muusikko, laulaja ja lauluntekijä sekä televisiojuontaja Pekka Laukkarisen Joulun tähti -konsertti ja lauantaina 12.12. Eurajoki Bel Canton Tuli kirkkoon miehet ja joulu -konsertti, jossa esiintyy tapahtuman toinen taiteellinen johtaja bassobaritoni Erik Rousi sekä Turun NMKY:n Mieskuoro Naskalit.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut