Rauman seurakunnan päätös irtisanoa Ruskamon virkasuhde on lainvastainen

Turun hallinto-oikeus päätti 8. heinäkuuta, että Rauman seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 26.6.2015 irtisanoa Hannu Ruskamon virkasuhde on lainvastainen. 

Hallinto-oikeus kumoaa kirkkoneuvoston päätöksen. Kirkkoneuvos päättää 10.8. järjestettävässä kokouksessaan, valitetaanko päätöksestä.

Vt. kirkkoherra Heimo Hietanen toteaa, että päätöksen nojalla virkasuhde palautuu.

–Se jää Ruskamon harkittavaksi, palaako hän hoitamaan virkaansa, Hietanen toteaa.

Asia selviää vasta valitusajan jälkeen.

Viranhaltija on oikeutettu saamaan korvauksen ansionmenetyksestään. Lisäksi seurakunnan korvattavaksi tulevat Ruskamon oikeudenkäyntikulut.