Rauman superviikonloppu aiheutti myös poliisille töitä

Viikonlopun aikana Raumalle oli järjestetty monenlaisia eri tapahtumia. Väkeä oli liikkeellä runsaasti ja ihan kaikki eivät osanneet käyttäytyä siivosti. Poliisin kirjoihin merkattiin useampia pahoinpitelyitä.

Perjantain aamuyöllä Tarvonsaarenpuistossa neljän miehen kinastelu ja töniminen paheni törkeäksi pahoinpitelyksi. Nujakassa yksi mies sai viiltohaavan kämmeneen ja toinen leukaan. Kolmas mies otettiin epäiltynä tapahtumasta kiinni lauantaina.

Perjantaina puolen yön tietämissä pahoinpideltiin raumalaismies Tuulensuussa. Iskuja oli tullut niin takaraivoon kuin kasvoihinkin. Epäilty on virkavallan tiedossa.

Lappilaisen pubin pihassa heilui nyrkki sunnuntain vastaisena yönä. Iskun aiheuttamia vammoja hoidettiin lääkärissä.

Aittakarinkadulla olevan ravintolan pihalla toisen raumalaismiehen kasvot saivat niin ikään nyrkistä. Myös jalkaan tuli vamma. Tekijä ehti poistua paikalta ennen poliisin tuloa, mutta epäily henkilöllisyydestä on olemassa.

Väkivaltainen käyttäytyminen sai virkavallan paikalle myös kotihälytykseen Meriraumaan ja erääseen hotellihuoneeseen.