Rauman taidemuseo muuntautuu mustaksi laatikoksi Anna Erikssonin esikoisnäyttelyssä M – Rituals of the Lonely Bitch. Eriksson on tiiminsä (kuraattori Matti Pyykkö ja graafikko Pietari Kaakkomäki) kanssa rakentanut taidemuseoon voimakkaasti aisteihin porautuvan, äänimaailmaltaan häiritsevän ja vahvasti visuaalisen näyttelyn, joka jatkaa Erikssonin kokeellisen M-esikoiselokuvan teemoja.
Samalla tavoin kuin elokuvassa, videolla ja kuvissa on taiteilija itse.
Näyttelytilassa katse hakeutuu automaattisesti perimmäisen näyttelytilan videoinstallaatioon. Taiteilija ei ole nimennyt teoksiaan, ne ovat joko nimettömiä rituaaleja tai kuvia.
Installaatiossa alaston M-hahmo kiillottaa moottoripyörän kromiosia pää alaspäin. Hahmo toistaa taukomattomasti samaa liikettä.
Rituaalinomainen liike toistuu myös seinän peittävässä videossa, jossa kuviin tulee ensimmäiseksi maisemaa, sitten alaston naishahmo nostelemassa painoja ja kyykkäämässä, ensin yksin, sitten monistettuna.
Takaraivossa jyskyttää metallinen, häiritsevä ääni. Se on peräisin videoinstallaatiosta, jossa näkyvät lähikuvassa vastakkain Erikssonin profiilit. Silmät ovat kuitenkin kääntyneet katsojaan päin.
Shokeeraavaa? Ei niinkään, ellei oteta lukuun valokuvaa kottikärryssä retkottavasta naisesta tai videoinstallaation lähikuvassa sykkivää veristä vaginaa, joka on tuttu jo M-elokuvasta.
Juhlavuosi tilaus uudelle
M – The Rituals of the Lonely Bitch on taidemuseon museointendentti Heta Kaiston idea. Hän on myös sen toinen kuraattoreista.
Kaisto sanoo, että Rauman taidemuseolla on pitkä historia nykytaiteen näyttelyistä. Juuri siksi on hänen mukaansa hienoa, että juhlavuottaan viettävä 50-vuotias museo ja vanha puurakennus pystyy kääntymään ympäristöksi, jonne voi syntyä Erikssonin näyttelyn kaltainen maailma.
Kaisto näkee museon merkkivuoden hyvänä ajankohtana tarttua uuteen ja toimia erilaisella tavalla.
– Toivoisinkin, että ihmiset näkevät tämän paikan nyt uudessa valossa.
Kaisto ei näe riskinä sitä, että taidemuseo ei tule näyttelyllään ymmärretyksi. Riskiä on hänen mukaansa se, jos taide ei käytä potentiaansa nostaa esille aiheita, jotka hämmentävät eivätkä tarjoa valmiita vastauksia.
Tämän merkitys korostuu hänen mukaansa erityisesti nykyisessä kaoottisessa ajassa, jossa pandemia on mullistanut kaiken lyhyessä ajassa.
– Hämmennyksen sietäminen on elämässä valtavan raskasta, mutta taiteessa turvallista, sillä taide antaa välineitä sietää häritseviä ajatuksia ja näköäkulmia, joita ei itse jaa ja jotka tuntuvat vierailta. Kaikkea tätä on turvallista kokea museossa.
M – Rituals of the Lonely Bitch Rauman taidemuseossa 5.9. – 22.11.
Hämmennyksen sietäminen on elämässä valtavan raskasta, mutta taiteessa turvallista, sillä taide antaa välineitä sietää häritseviä ajatuksia ja näköäkulmia, joita ei itse jaa ja jotka tuntuvat vierailta.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.