Raumalaisilla taidemuseoilla on poikkeuksellinen tilanne, sillä molemmissa on uusi, nuori johtaja. Heta Kaisto aloitti työnsä Rauman taidemuseon museointendenttinä helmikuussa, Lönnströmin taidemuseon uusi johtaja Elina Alkio on ollut uudessa pestissään kolme viikkoa.
Pieni merikaupunki, jossa on kaksi taidemuseota, kansainvälinen taiteilijavierasohjelma, paljon julkista taidetta sekä aktiivinen kuvataiteilijoiden kenttä on ehtinyt tehdä vaikutuksen kumpaankin museonjohtajaan.
Kesäkuussa Rauman taidemuseossa avautunut Rauma Triennale onnistui ylittämään valtakunnallisen uutiskynnyksen, kuten ovat tehneet myös Lönnströmin nykytaiteen projektit.
Heta Kaisto: On valtavan kiinnostavaa, että Raumalla on näin vanha kansainvälisten näyttelyiden perinne, jo vuodesta 1977. Suomessa ei taida olla kovin montaa vastaavaa yhä jatkuvaa näyttelyä, Kiasman Ars nyt tietenkin. Kuvataiteen henkinen perintö, tietyn tyyppinen rohkeus, pieni museo, mutta suuret näkökulmat, näkyy myös Lönnströmin taidemuseossa.
Elina Alkio: Olen ehtinyt vasta vähän tutustua ympäristöön, mutta ihmettelin jo etukäteen taidetoimijoiden määrää Raumalla sekä positiivista suhtautumista taiteeseen. Hienoa, että kaupungissa toimii kaksi museota, joilla on erilainen konsepti. Kilpailuasetelmaa ei edes synny. Näen mahdollisuuksia yhteistyölle, kumpikin voi hyödyntää sitä, mitä toisella on ja mitä itsellä ei ole.
Mitä tapahtuu juuri nyt?
Heta Kaisto: Lönnström operoi valtakunnallisella kentällä, me haluamme herättää keskustelua lähtökohtaisesti paikallisella tasolla. Taidemuseossa tehdään parhaillaan tulevia linjauksia. Organisaatiomuutos on hyvä paikka pohtia sitä, mihin satsataan. Toivon, että museolla olisi resursseja myös kokoelmatyöhön ja tutkimukseen.
Painotan työssäni nykytaiteen keinoja, yritän löytää Rauman alueelle eri tavoin sijoittuvia, raumalaisia kiinnostavia näkökulmia, joilla olisi myös kytköksiä yleisiin, isoihin teemoihin ja ajankohtaisiin asioihin sekä tekijöihin ympäri Suomen ja maailman. Taidemuseolla on mielestäni vastuu siinä, että ihmisiä ei päästetä liian helpolla.
Elina Alkio: Suuria tulevaisuuden linjauksia en ole vielä tehnyt. Säätiön hallitus tekee päätöksen nykytaiteen projekteista, mutta olen miettinyt, voisiko esimerkiksi valintaraadissa olla ulkopuolinen edustaja. Se toisi valintaan erilaista näkökulmaa ja tietotaitoa ja motivoisi taiteilijoita hakemaan.
Heta Kaisto: Taidemuseoon on tulossa muun muassa mennyttä ja nykyisyyttä peilaava evakkoteemainen näyttely. Taide on hyvä havaitsemaan niitä herkkiä pintoja, ihmisiä koskettavia asioita, joihin uutiset eivät pysty. Haluan tuoda taidetta lähelle ja murtaa käsitystä sen erillisestä asemasta maailmassa.
Elina Alkio: Näen Lönnströmin taidemuseon nykytaiteen projektit hämmentämisenä, keskustelun herättäjinä ja asenteiden muokkajina. Myös pienet interventiot kaupunkitilaan voisivat olla mahdollisia.Kelluva saari esimerkiksi ottaa kantaa ajankohtaiseen asiaan: ilmaston muutokseen ja ihmiseen ympäristön muokkaajana.Keskustelupuisto tuo nykytaiteen konkreettiseksi osaksi ihmisten elämää ja katukuvaa. Valmis puisto ei niinkään ole se määränpää, vaan yhteisöllisyys, pelinomaisuus ja dokumentointi. Nykytaiteessa ei lähtökohtaisesti ole määritteitä ja rajoja, ennakoimattomuus ja sattumanvaraisuus ovat oma osa-alueensa. Kiinnostavaa projekteissa on se, että lopputulos voi olla erilainen kuin taiteilija alun perin ajatteli.
Heta Kaisto: Prosessinomaisuus on nykytaiteen keino, joka voisi näkyä myös taideinstituution sisällä perinteisissä näyttelyssä, ehkä näyttelynä, joka kehittyy aukiolon aikana. Se on nouseva teema, ja toivon, että uskallusta venyttää konseptia löytyy myös pienessä mittakaavassa.
Miksi museoala?
Elina Alkio: Taiteen valitsin alakseni sattumalta, mutta taide ja visuaalisuus ovat aina kiinnostaneet ja olleet elämässä läsnä. Museotyötä pidän innostavana.
Heta Kaisto: Taiteen valitsin alun perin siksi, että olen nuoresta pitäen kokenut voimakkaita taidelämyksiä. Yksi tärkeimmistä oli Caravaggion retro- spektiivi Australiassa lukion jälkeen. Tajusin, että taiteella voi vaikuttaa yli aikojen, taide ja taiteilijat pystyvät ottamaan ihmisessä haltuun jotain sellaista, joka on ihan oma alueensa. Se on pohjattoman kiinnostavaa.
Elina Alkio: Taide pystyy muuttamaan maailmaa, mutta sitä saa säännöllisesti puolustaa. Pidän erittäin tärkeänä sitä, että valtio rahoittaa taidetta, ja Lönnströmin taidemuseon konseptissa merkittävää on, että se ohjaa rahaa taitelijoille, joiden toimeentulo on usein epävarmaa
Heta Kaisto: Minulle museotyö on melkoista idealistin työtä. Taiteella on aika ahtaat oltavat, mutta taide myös löytää aina keinot, jostain putkahtavat keinot selviytyä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.