Rauman talous synkentynyt

Rauma etenee taloudessaan viime vuotta huonompaan tahtiin.

Heinäkuun lopussa kaupungin tulos näytti 3,7 miljoonaa euroa, mikä on 1,7 miljoonaa euroa vähemmän verrattuna vuodentakaiseen.

Lisäksi talous näyttää vielä marraskuun loppuun asti 9,5 miljoonaa euroa todellista paremmalta. Syynä ovat verotuksen maksuunpanotilitykset, jotka tehdään vuosittain marraskuussa. Ensi vuonna Rauman arvioidaan maksavan jo 10,5 miljoonaa euroa.

Talousarvion perusteella Raumalla odotetaan koko vuodelta -4,8 miljoonan euron tappioita.

Verotuloa Rauma on kerännyt mukavammin kuin viime vuonna. Verotuloissa kasvua on noin 5,5 miljoonaa euroa ja runsaat kuusi prosenttia. Valtionosuudetkin ovat kasvaneet 2,7 miljoonalla eurolla eli liki kymmenellä prosentilla. Sen sijaan Rauman toimintakulut ovat kasvaneet ennakoitua suuremmiksi, eli ne ylittävät budjetin.