Rauman teatteri peruu myös maaliskuun esityksensä

Maaliskuussa oli tarkoitus esittää vielä Sebastian-musiikkikomediaa.

Rauman teatteri on perunut myös maaliskuun esityksensä. Teatterin tiedotteen mukaan peruuntumiset johtuvat siitä, että Lounais-Suomen aluehallintovirasto päätti jatkaa yleisötilaisuuksia koskevia rajoituksia 23.3. saakka.

Rajoituksien jatkumisen myötä Osku Valveen kirjoittama Sebastian-musiikkikomedia poistuu Rauman teatterin ohjelmistosta.

Teatteri päätyi jo aiemmin siirtämään Tapio Koivukarin romaaniin pohjautuvan Pirtumiehet-musiikkinäytelmän esitykset tulevaan syyskauteen.

Tämän hetken tiedon mukaan Rauman teatterin kevätkausi alkaa 6. huhtikuuta Pertti Jarlan sarjakuviin pohjautuvan Fingerpori-näytelmän esityksellä. Fingerpori jatkaa Rauman teatterin ohjelmistossa myös syyskaudella.

Heikentyneen pandemiatilanteen vuoksi teatterin aulassa sijaitseva lippumyymälä on toistaiseksi suljettu. Myymälä palvelee toistaiseksi vain puhelimitse ja sähköpostitse.

Rauman teatteri tiedottaa peruttujen esitysten katsojia lippujen hyvityskäytännöistä sähköpostitse ja tekstiviestitse. Asiakkaiden yhteydenottoja toivotaan ensisijaisesti sähköisen lomakkeen kautta.

Jo lunastettujen lippujen hyvitys onnistuu helpoiten ottamalla yhteyttä peruutuslomakkeella, joka löytyy osoitteesta https://raumanteatteri.fi/peruutuslomake/. Voimassa olevat varaukset peruuntuvat automaattisesti.

Syyskauden esitysten lipunmyynti on jo käynnissä Pirtumiesten ja Fingerporin esitysten osalta, joten lunastetut liput on mahdollista siirtää syksyn esityksiin. Syksyn ohjelmisto tulee vielä täydentymään kevään aikana julkaistavalla ensi-illalla.

Rauman teatterin lippumyymälä palvelee ma-pe klo 11-17. Lippumyymälään saa yhteyden puhelimitse 02 8376 9900 ja sähköpostitse raumanteatteri@raumanteatteri.fi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut