Rauman telakalla joukkoaltistus, tieto tartuntatautiviranomaisille tuli viiveellä

Sairastunut kuului seurueeseen, joka lounasti paikallisessa ravintolassa.

| Päivitetty

Rauman RMC-telakan varsinaissuomalainen työntekijä on sairastunut koronaan 3.11. Näyte on otettu hänen kotipaikkakunnallaan, josta tietoa ei valitettavasti ilmoitettu asianmukaisesti Satakunnan tartuntatautiviranomaisille eikä Rauman kaupungille.

Työnantaja sai asiasta tiedon perjantaina ja tiedotti 21 altistuneelle heti. Yhtiö oli antanut kehotuksen hakeutua testiin ja jäädä omaehtoiseen karanteeniin.

Satasairaala ei kuitenkaan suosittele, että oireettomat menisivät testiin, sillä testi ei poissulje infektiota eikä tartunta näy testissä heti.

– Infektion itämisaika on tavallisimmin 4–5 vuorokautta, mutta voi vaihdella 1–10 vuorokauden välillä. Negatiivinen testi ei siis vapauta karanteenista, Satasairaalan tiedotteessa huomautetaan.

Lähialtistuneiksi määritellyt henkilöt määrätään nyt tartuntatautilain mukaisesti 10 vuorokauden karanteeniin viimeisestä altistuspäivästä lukien. Viranomaiset informoivat altistuneita jatkotoimista.

Määräyksen tekee kotikunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri. Tartuntatautipäiväraha korvaa ansionmenetykset.

Sairastunut kuului seurueeseen, joka lounasti Rauman Tokio Sushi -ravintolan puffet-pöydässä 2.11. Ravintolassa tuolloin lounasaikaan ruokailleiden tulee tarkkailla mahdollisia oireitaan 10 vuorokautta. Testiin on mentävä heti, jos oireita ilmaantuu.

– Riski tartuntaan ravintolassa on vähäinen, mutta kosketustartunta on mahdollinen, mikäli itse ei ole huolehtinut hyvästä käsihygieniasta ruokailun yhteydessä. Ravintolaan sinänsä ei liity erityistä tartuntariskiä, Satasairaalan tiedotteessa todetaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut