Rauman terveyspalvelujen keskitetty ajanvaraus on ruuhkautunut – soittoja päivässä jopa 800

Myös SataDiagin laboratoriossa on merkittävää ruuhkaa COVID-näytteiden analysoinnissa. Juuri ennen viikonloppua tai viikonlopun aikana otetuissa näytteissä voi vastausviive olla jopa 3–5 vuorokautta.

Rauman terveyspalvelujen keskitetty ajanvaraus on ruuhkautunut pahoin viime päivinä. Suurin osa soitoista koskee koronaan liittyviä kysymyksiä.

− Normaalina päivänä soittoja tulee kaikkiaan 300-500. Viime päivinä niitä on tullut jopa 800 päivässä, kertoo terveyspalvelujen ylihoitaja Marja Lehtimäki.

Myös SataDiagin laboratoriossa on merkittävää ruuhkaa COVID-näytteiden analysoinnissa. Juuri ennen viikonloppua tai viikonlopun aikana otetuissa näytteissä voi vastausviive olla jopa 3–5 vuorokautta.

Koronavirusnäytteen tuloksen valmistuttua siitä ilmoitetaan soittamalla asianomaiselle henkilölle. Näytevastaus tulee myös omakanta.fi-palveluun, josta sen voi tarkistaa itse.

− Vastausten odottajilta toivotaan nyt malttia. Heitä pyydetään välttämään yhteydenottoja Rauman terveyspalvelujen keskitettyyn ajanvaraukseen ja SataDiagin laboratorioon.

Vastausta odottaessa tulee pysytellä kotona ja välttää kontaktia perhepiirin ulkopuolisiin ihmisiin. Jos voinnissa tapahtuu merkittäviä muutoksia huonompaan, tulee ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut