Rauman tilanne lähestyy kiihtymisvaihetta: "Viikonloppuna sairastuneet ovat yhtä lukuunottamatta olleet jo karanteenissa altistumisen vuoksi"

Valtaosa markettien ja ruokakauppojen asiakkaista käyttää tällä hetkellä Raumalla kasvomaskia. Satakunnassa on voimassa vahva maskisuositus, jonka mukaan yli 12-vuotiaiden tulee käyttää maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa turvavälien noudattamisen lisäksi. Arkistokuva: Juha Sinisalo

Rauman koronatilanne nytkähti viime viikolla huonompaan suuntaan. Kun parin edellisen viikon aikana uusia tartuntoja havaittiin kaupungissa kolme per viikko, viime viikolla tartuntoja havaittiin kaikkiaan 13 ja erikseen ilmoitettiin kolmesta tartuntaketjusta, jotka sijoittuivat satamaan, kaupungin suun ja terveydenhuollon yksikköön sekä yksityisyritykseen. Rauman terveyspalvelujen tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall kertoo, että hammashoitolan tartunta liittyi erilliseen tartuntaketjuun, mutta sataman ja yksityisyrityksen tartunnoilla oli yhteys toisiinsa.

Lisää aiheesta

Porissa ja Laitilassa uusia koronatapauksia