Rauman työttömyysaste nyt tasan kymmenen

Rauman työ- ja elinkeinotoimiston alueella oli elokuun lopussa työttömiä työnhakijoita 2193, mikä merkitsee tasan kymmenen prosentin työttömyysastetta. Heinäkuusta elokuulle työttömien työnhakijoiden määrä väheni 141 henkilöllä ja viime vuoden elokuusta 44 henkilöllä.

Elokuussa työttömistä oli lomautettuja 285.

Rauman alueen työttömyysaste ylitti Satakunnan keskimääräinen 9,8 prosentin työttömyysasteen.Tilanne Raumalla on edelleenkin myös koko maata heikompi, sillä koko maan prosentti oli 9,1

Avoimia työpaikkoja elokuun lopussa oli 231, mikä oli 35 enemmän kuin kuukautta aikaisemmin, mutta 95 vähemmän kuin vuosi sitten elokuussa.

Yksittäisinä kuntina tarkastellen tilanne on heikoin Raumalla, jossa työttömyysprosentti on10,1. Eurajoella 8,1 prosenttia työvoimasta on vailla työtä. Lähiseudun kunnista paras tilanne on Säkylässä, jossa prosentti on 5,3, Köyliössä se on 5,6 ja Eurassa 6,5.

Varsinais-Suomen kunnista Laitilassa prosentti on 5,4, Pyhärannassa 6,9 ja Uudessakaupungissa 9,9. Kaikissa työttömyys on hieman vähentynyt heinäkuusta.