Rauman uudella sahalla siirryttiin koekäytöstä jatkuvaan tuotantoon – "Merkittävä kehitysloikka saha-alalla"

Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä kuvattiin Rauman sahalla kesäkuussa. Kuva: Juha Sinisalo

Metsä Fibren Rauma-mäntysahalla on siirrytty jatkuvaan sahatavaratuotantoon, kertoo Metsä Group tiedotteessaan perjantaina. Saha on toiminut tähän saakka koekäytössä, mutta nyt alkaa jatkuva tuotanto kolmessa vuorossa.

Muun muassa konenäköä sekä oppivaa tekoälyä hyödyntävä saha oli Metsä Groupilta noin 260 miljoonan euron investointi. Metsä Groupin mukaan saha on tuonut suoraan sata uutta työpaikkaa Raumalle, ja se suorassa arvoketjussa on noin 500 työntekijää.

– Saha on merkittävä kehitysloikka saha-alalla globaalistikin katsoen, ja yhdessä laitetoimittajien kanssa tehty kehitystyö hyödyttää koko sahateollisuutta. Tämän vuoksi onkin ollut erityisen hienoa, että projektin kotimaisuusaste on korkea. Meillä on Suomessa laadukasta puuraaka-ainetta ja erinomaista osaamista sekä uudistumiskykyä, sanoo Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen tiedotteessa.

Rauman sahan vuosituotantokapasiteetti on 750 000 kuutiota mäntysahatavaraa, ja vuotuinen Suomesta hankittavan mäntytukin käyttö on noin 1,5 miljoonaa kuutiota. Raumalla tuotettu sahatavara myydään pääasiassa Eurooppaan ja Aasiaan.