Rauman uusi paloasema rakentuu "Prankkorimettään" – kaavamuutos nähtäville, päätti kaavoitusjaosto

Myös Merirauman koulun asemakaavamuutoksen luonnos asetetaan nähtäville.

Rauman kaavoitusjaosto päätti asettaa uuden paloaseman asemakaavaehdotuksen nähtäville. Uusi paloasema rakennetaan Prankkorimettään, Kodisjoentien varteen lähelle kasitien liittymää.

Esille tulee myös Merirauman koulun asemakaavamuutoksen luonnos. Käytöstä pois jääneen koulun paikalle on suunniteltu pieniä erillispientaloja. Rakennusoikeutta alueella on noin 1300 neliötä.

Rauhankadun ja Hakunintien välisen korttelin asemakaavamuutoksen tarkennettu ehdotus päätettiin niin ikään asettaa nähtäville.

Ernamon vanhaan kenkätehtaaseen on tarkoitus tehdä loft-hotelli, niin kuin kaupunkilehti Raumalaisessa kerrottiin edellisviikolla.

Kaavoitusjaosto ei myöntänyt poikkeamislupaa Pohjankadulla Vanhassa Raumassa sijaitsevalle kiinteistölle muutoksiin, joita rakennukseen on jo tehty.

Kyse on muun muassa huonokuntoisten ovien ja ikkunoiden korvaamisesta uudemmilla sekä ulkolaudoituksesta.

Jaoston mukaan vanhan ilmeen palauttavassa suunnittelussa ja toteutuksessa on noudatettava erityistä huolellisuutta ja suunnitelmat on hyväksytettävä asianmukaisesti viranomaisilla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut