Rauman välineet alkavat olla kunnossa - yritysten vuoro panostaa

Raumalla maanantaina vieraillut valtiovarainministeri Antti Rinne kiitteli Rauman viimeaikaisia panostuksia seudun teollisen tulevaisuuden ja työpaikkojen turvaamiseksi.

– Päättäjillä ja yrittäjillä on Raumalla tahtoa tekemiseen, eikä täällä ole normaaliin suomalaiseen tapaan jääty murjottamaan nurkan taakse, Rinne kuvaili.

Hänen mukaansa muissakin Suomen kaupungeissa voitaisiin ottaa esimerkkiä Rauman toiminnasta.

– Rakennemuutos on otettu Raumalla hyvin haltuun. Kaupunki on tehnyt isoja panostuksia esimerkiksi hankkimalla telakka-alueen itselleen. Se oli ensiluokkaisen hyvin toimittu, ja nyt kaupunki voi tarjota infrastruktuuria kiinnostuneille yrityksille.

– Täällä on lisäksi käytetty toiminnassa innovatiivista otetta, ja kaiken taustalla on tietysti Rauman hyvä talous, mikä on mahdollistanut kaupungin omien pelimerkkien panostamisen hankkeisiin, Rinne jatkoi.

Seaside Industry Parkiin tutustumisen ohella Antti Rinne sai viikon alkajaisiksi myös katsauksen muihin Rauman ajankohtaisiin asioihin.

– Painetta on luotu, ja olen saanut tarkkoja selvityksiä siitä, mihin tukea tällä seudulla tarvitaan, Rinne kertoi.

Lue lisää tiistain Länsi-Suomesta.