Rauman asumispalveluyksikköjen asukkaat ja läheiset pääsevät vihdoin tapaamaan toisiaan

Tapaamiset järjestetään yksiköiden ulkotiloihin tai rajattuun sisätilaan perustetuissa suojatuissa tapaamispaikoissa.

| Päivitetty

Rauman kaupungin vanhus- ja vammaispalvelujen asumispalveluyksiköiden asukkailla ja heidän läheisillään on mahdollisuus tavata toisiaan maanantaista 8.6. alkaen.

Tapaamiset järjestetään yksiköiden ulkotiloihin tai rajattuun sisätilaan perustetuissa suojatuissa tapaamispaikoissa.

Asukkaan ja läheisten väliin jää kirkas akryylilevystä valmistettu pärskesuoja, joka suojaa fyysisiltä kontakteilta tapaamisissa. Tämän lisäksi läheisen tulee tapaamisen aikana käyttää kasvot suojaavaa läpinäkyvää kasvovisiiriä, jonka saa asumispalvelun yksikön henkilökunnalta.

-Poikkeusolot ovat kestäneet jo pitkään. Sen vuoksi tarvitaan uusia käytäntöjä, jotka mahdollistavat asukkaille läheisten tapaamisen kasvokkain yksiköiden järjestämässä turvallisessa ympäristössä, sano  vanhuspalvelujen johtaja Tuuli Lindström.

Myös vammaispalvelujen asumisyksiköiden asukkaat pääsevät tapaamaan läheisiään ulkona turvavälejä noudattaen ja kasvojen suojavisiiriä käyttäen.

Terveyspalvelujen osastoilla T1, T2 ja T3 voimassa olevaan vierailukieltoon ei ole tullut muutosta. Ainoastaan saattohoitopotilaiden läheisten vierailut järjestetään sopimalla asiasta etukäteen hoitohenkilökunnan kanssa.

Vierailijoilla ei saa olla minkäänlaisia hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta tai muita tyypillisiä koronaviruksen oireita, joita ovat kurkkukipu, painon tunne rinnalla, tai lihaskipu. Myös huonovointisuus, maku- ja hajuaistin häiriöt sekä suolisto-oireet, kuten lievähkö ripuli tai vatsakipu, voivat olla oireita.

Lisätietoja tapaamisista ja tapaamisajoista vanhusten ja vammaisten asumispalveluyksiköissä saa seuraavien yksiköiden henkilökunnilta: Mansikkapaikan palvelukodit, Kotikaari, Linnavuoren palvelukodit, Rannikkokoti, Asumispalveluyksikkö Puhti, Kinnonkoto, Samppustenkoto.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut