Rauman vuoden yritys hakee markkinoita yhä kauempaa

Toimitusjohtaja Antti Leino ja toinen firman päätuotteista, kalliokärki. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman vuoden yrityksenä palkittiin lauantai-illan syysjuhlassa lappilainen perhefirma Leimet.

Kyläseppä Eino Leino aloitti vuonna 1964 Lapin Kodiksamissa betonipaalun teräksisten paalukenkien valmistuksen.

- Eino-pappa aloitti teollisen toiminnan, isäni Erkki vei tuotteet Ruotsin markkinoille jo 70-luvun alussa ja minä olen pyrkinyt maapalloistamaan yritystä, kuvaa toimitusjohtajana yhdeksän vuotta työskennellyt Antti Leino.

Yritys valmistaa edelleen teräksestä paalutuotteita kuten paalujatkeita ja kalliokärkiä.

- Paalutus rakentamisessa jatkuu, joten tuotteille on kysyntää jatkossakin. Potentiaali on valtava, mutta myös kilpailu on kovaa. Iso kuva on tällä hetkellä, että päämarkkinoillamme Pohjoismaissa kasvuhuippu on takana ja kamppailemme kutistuvassa markkinassa, kertoo Leino.

Vuonna 2017 Leimetin liikevaihto oli 14 miljoonaa. Viime vuonna kasvu pysähtyi ja liikevaihto laski enää 11 miljoonaann euroon. Tänä vuonna voidaan päästä 12 miljoonaan.

Leimet-paalutarvikkeet valetaan betonipaaluihin. Betonipaaluperustus on kautta maailman laajasti käytetty menetelmä kun rakennetaan esimerkiksi logistiikkakeskuksia, stadioneita ja korkeita rakennuksia. Betonipaalujen varaan rakennetaan myös infraa kuten moottoriteitä, rautateitä ja siltoja pehmeillä mailla.

Viennin osuus myynnistä on 85 prosenttia. Tänä vuonna vientiä on kolmeentoista maahan.

Vuosina 2015-2017 Meksikoon meni paalujatkoksia sata merikonttia, yhteisarvoltaan noin 3 miljoonaa euroa. Parhaillaan on projekti Chilessä.

- Australiaa hinkattiin viitisen vuotta, kunnes ison infrahankkeen toimitukset alkoivat viime vuonna. Pitkään on tahkottu myös Venäjällä, katsotaan tuleeko läpimurtoa.

Markkina-alueen laajentaminen teettää kustannuksia, vaivaa ja vähtiä. Onnistuessaan se pienentää suhdanneriskiä.

- Sitäkin on monta kertaa mietitty voisimmeko valmistaa Lapin konepajalla muita tuotteita. Toistaiseksi olemme aina päätyneet satsaamaan yhteen hevoseen.

Leimet työllistää 40 ihmistä ja tytäryhtiö Joleikon 10.

- Vuoden yritys -palkinto antaa puhtia arkiseen liiketoiminnan kehittämiseen. Palkinto on tunnustus myös joukkueellemme, työhönsä sitoutuneille osaajille, sanoo Antti Leino.