Rauman vuoden yritys ja nuori yrittäjä palkittiin

Rauman Yrittäjien vuotuisessa Syysjuhlassa palkittiin lauantai-iltana ansioituneita yrittäjiä.

Rauman Yrittäjien vuotuisessa Syysjuhlassa palkittiin lauantai-iltana ansioituneita yrittäjiä.

Vuoden yritys on VMP-Interior, jonka historia alkaa vuodesta 1996, kun Veli-Matti Paulasaari ryhtyi yrittäjäksi. Tänään yritys työllistää suoraan 17 ihmistä sekä lisäksi asentajia ja keikkatyöntekijöitä. Tämä on opettanut yrittäjää jakamaan vastuuta.

– Suunnittelijat ja muu henkilökunta hoitavat projektit alusta loppuun asti ja pitävät hyvää huolta asiakkaistamme. Haluan antaa suuret kiitokset loistavalle henkilökunnallemme, sillä ilman heitä emme olisi tässä, sanoo Paulasaari Rauman Yrittäjien tiedotteessa.

Viime vuosina rajusti kasvanut yritys tunnetaan ennen kaikkea apteekkien ja sairaalojen lääkehuoltoratkaisuista.

Paulasaaren mukaan katse on tulevaisuudessa:

– Haemme jatkuvasti tuoreita ideoita yli rajojen, kartoitamme yhteistyökumppaneita ja mietimme, millaiset innovaatiot voisivat helpottaa asiakkaidemme arkea.

Vuoden nuoreksi yrittäjäksi valittiin veljekset Juho ja Matias Hallio, jotka pyörittävät Koneurakointi Halliota.

Juho perusti koneelliseen puunkorjuuseen ja metsän parannustöihin erikoistuneen yrityksen armeija-aikanaan. Veli Matias tuli toiseksi omistajaksi 2012. Nyt yritys työllistää 15 vakituista ja 2 osa-aikaista työntekijää, ja yhden ympärivuotisen alihankkijan.

- Tämä on raakaa metsätyötä. Pimeä metsä ei meitä pelota, kun koneet pyörivät välillä ympäri vuorokauden, kelloa ei katsota kun puuta tarvitaan, kertoo Juho Hallio.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut