Raumanjoki kaipaa nyt innostuneita raumalaisia - Keskustelutilaisuus merimuseossa iltapäivällä

Vaelluskala ry haluaa aktivoida kaupunkilaiset seuraamaan kaupunkipuroaan. Yhdistyksen mukaan hienosäädöllä voitaisiin tehdä paljon taimenien hyväksi.

| Päivitetty

Raumanjoki kaipaa raumalaisten silmiä ja sydäntä. Puron olosuhteita ja kalakantaa tulisi tarkkailla järjestelmällisesti niin sanottuina kansalaishavaintoina, katsoo vaelluskalakantojen elvyttämiseen keskittynyt yhdistys.

Havainnoilla olisi sen mukaan merkitystä varsinkin taimenkantaa uhkaavien riskien hillitsemiseksi.

– Urbaanien ympäristöjen pienemmissä virtavesissä on riskejä, muistuttaa Henrik Kettunen Vaelluskala ry.:stä.

Näillä hän tarkoittaa esimerkiksi nopeita veden laadussa tai lämpötilassa tapahtuvia muutoksia, jotka voivat johtua vaikkapa päästöistä.

– Aktiivinen seuranta on tärkeää, jotta havaintoja saadaan riittävän nopeasti ja tarvittaessa torjuntatoimet aloitettua. Jos jäädään odottamaan, että viranomaiset huomaavat, on usein liian myöhäistä.

Longinojan tapaan pilotiksi

Yhdistys haluaa aktivoida ihmisiä toimimaan kaupunkipuroluonnon hyväksi.

 – Haemme pilottikohteita, joissa voidaan toteuttaa laaja-alaista yhteistyötä, kuten esimerkiksi Helsingin Longinojalla ja Haaganpurolla, Kettunen sanoo.

Erityisesti Longinojasta on paikallisella aktiivisuudella saatu aikaan yksi koko maan vilkkaimmista taimenpuroista, jossa muukin luonnon monimuotoisuus on rikastunut huimasti. Puroinnostus on synnyttänyt myös vahvaa yhteisöllisyyttä.

Kettunen sanoo, että virtavesien kunnostukset ovat liian usein viranomaisten ja ammattilaisten projekteja, joita tehdään kertaluonteisesti isolla rahalla. Yksittäisistä hankkeista on hänen mukaansa annettu julkisuuteen myös katteettomia lupauksia.

– Olennaista olisi saada pitkävaikutteisia parannuksia. Siksi on hyvin tärkeää saada paikalliset asukkaat mukaan. Keskeistä on löytää vastuutaho, joka välittää, Kettunen vetoaa.

– Myös käsitys siitä, millaiset toimet ovat mahdollisimman vaikuttavia, on täsmentynyt. Haluamme tarjota kaupungille tätä tietotaitoa.

Raumanjoelle hienosäätöä

Yhdistys on tutustunut Raumanjoen tilanteeseen jo aiemmin, ja vähän lähemmin viime kevään aikana.

– Katsoimme alkukaudesta kutualueita, ja ensi viikonloppuna teemme kutusoraikkojen kaltevuusmittauksia.

Kettunen antaa tunnustusta jo tehdyille Raumanjoen kunnostustoimille, mutta toisaalta varsinkaan taimenien poikastuotanto ei ole parantunut niin hyvin kuin hänen mukaansa olisi voinut.

– Raumanjoessa olisi aika paljon hyvin helposti toteutettavia parannusmahdollisuuksia, joiden avulla taimenet saisivat merkittävästi enemmän jälkeläisiä.

Tällä Kettunen tarkoittaa erityisesti kutusoraikkojen ”hienosäätöä” aina oikeasta kaltevuudesta parhaaseen mahdolliseen soran aineskokoon.

Alustavia ehdotuksia soraikkojen kunnostamiseksi on jo, ja kaupungin ympäristötoimi on näyttänyt ajatukselle vihreää valoa. Hienosäätöä on tarkoitus toteuttaa vielä ennen taimenen syksyn kutuaikaa.

– Raumanjoessa pitäisi olla reilusti enemmän taimenien pienpoikasia jo ensi keväänä, Kettunen uskoo.

Motiivina luonnonsuojelu

Vaelluskala ry.:n motiivina on luonnonsuojelu eli tässä tapauksessa uhanalaisten meritaimenkantojen elvyttäminen.

– Kohteemme ovat etupäässä pienempiä virtavesiä eli lisääntymisalueita, joissa ei edes kalasteta. Kalastukseen emme ota kantaa muuten kuin että sen pitäisi olla kestävää.

Parhaiten toimivia malleja yhdistys on hakenut erityisesti Tanskasta, jossa purojen kunnostus on monien asiantuntijoiden mukaan vuosikymmeniä Suomea edellä.

– Emme halua tehdä mitään, josta jollakin voi olla jotain näkemyseroja. Siksi painotamme keskustelua.

Vaelluskala ry.:n kaikille avoin tiedotus- ja keskustelutilaisuus Raumanjoesta tänään perjantaina kello 15 Rauman merimuseossa (Kalliokatu 34).Tilaisuudesta lähetetään myös live-striimi Facebookissa (Raumanjoki-sivu).

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut