Raumanmeren oppilaat menestyivät robotiikan SM-kisoissa

Robopojat voitti kaksi kultaa robotiikan SM-kisoissa Helsingissä. Voitokkaassa joukkueessa kilpailivat: Eero Kuusisto (vas.), Jami Heinonen sekä Olli Porkka. Joukkuetta luotsasi lehtori Erkki Koistinen.

Raumanmeren peruskoulun oppilaat menestyivät koululaisten robotiikan SM-kisoissa Helsingissä.

Koulun Raktorit -joukkue nappasi SM-kultaa VEX IQ Skills Challenge -sarjassa. Robopojat sai kultaa Team Challenge -sarjassa sekä jaetun SM-kullan Programming Skills -sarjassa.

Raumalta mukana olleet oppilaat ovat 8. luokan teknisen työn ja teknologian opiskelijoita.

– Lähdimme kisoihin kokeilemaan mutta tulos oli loistava, toteaa Raumanmeren koulun teknisen työn lehtori Erkki Koistinen.

Raumanmeren koulussa robotiikkaa on opetettu jo muutaman vuoden ajan. Syksyllä uudistuva opetussuunnitelma tuo perusopetukseen ohjelmoinnin perusteet myös alakoulun ykkösluokille.

Mutta miten käy perinteisen teknisen työn, vieläkö saha suhisee ja vasara paukkuu?

– Kyllä perusteet opetellaan mutta olemme myös siirtäneet osan höyläpenkeistä syrjään ja tilalle on tullut robotiikan pelialusta.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.