Ravintola-artistia pahoinpideltiin Eurassa

Perjantain ja lauantain välisenä yönä euralaisessa anniskeluravintolassa asiakkaana ollut parikymppinen mieshenkilö pahoinpiteli ravintolassa esiintymässä ollutta artistia lyömällä ja kuristamalla. Toisen artistin mennessä hätiin myös hänet kaadettiin maahan toisen paikallisen mieshenkilön toimesta sillä seurauksella, että hänen nilkkansa vääntyi.

Myös järjestyksenvalvoja sai osansa nyrkillä heiluneelta ravintola-asiakkaalta poistaessaan miestä ravintolasta.

Väkivaltainen tilanne jatkui myös ulkotiloissa, kun samaan seurueeseen kuulunut parikymppinen nainen löi ainakin yhtä täysin sivullista asiakasta. Koko seuruen ehti poistua paikalta ennen poliisipartion saapumista, mutta tekijöiden henkilöllisyys on poliisin tiedossa.

Kyseinen seurue aiheutti ravintoloitsijan mukaan erinäistä vahinkoa riehuessaan ravintolassa. Tapausta tutkitaan pahoinpitelyinä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena.