Reale: "Neuvonpitoa kaupungin kanssa jatketaan" – kauppakeskuksen sopimukset pitää päivittää

Linja-autoaseman irrottaminen kauppakeskuksesta ei ole käytännössä edistynyt syksyn jälkeen.

Kanalin varren kauppakeskuksesta on ainakin ensivaiheessa tulossa pienempi kuin jo kertaalleen hyväksytyissä suunnitelmissa. Nämä ovat toistaiseksi tuoreimpia havainnekuvia.

Rauman uuden linja-autoaseman rakentaminen voisi alkaa jo ennen kauppakeskusta. Niin kommentoi kaupunginjohtaja Esko Poikela Länsi-Suomelle viime vuoden syyskuussa.

Silloin uutisoimme, että kaupungin tavoitteena on irrottaa linja-autoasema omaksi hankkeekseen, jonka aikataulu ei voi suoraan sidottu kauppakeskukseen.

Tuolloin kerroimme myös, että linja-autoasemaa sijoitellaan nyt Hesburgerin paikalle. Havainnekuviakin uudesta liniksestä julkaisimme.

Mitään konkreettista ei reilussa puolessa vuodessa ole kuitenkaan tapahtunut.

– Semmoista valmistellaan. Neuvonpitoa on kaupungin kanssa käyty ja lisää käydään, kertoi kauppakeskushanketta vetävän Realen Matti Lähteenmäki.

Reale on ilmoittanut, että hakee uutta rakennuslupaa vasta, kun liniksestä ja sen liikennejärjestelyistä on päästy yhteisymmärrykseen.

Reale avainasemassa

Reale on avainasemassa, sillä matkakeskus oli alkujaan olennainen osa kauppakeskusta.

Siksi kaupunki ei käytännössä voi yksin päättää liniksen siirtämisestä toiseen paikkaan. Vanhat sopimukset pitää päivittää.

– Minun mielestäni linja-autoaseman mahdollisella siirtymisellä ei ole varsinaista merkitystä kauppakeskuksen toteutumiselle, linjasi Lähteenmäki.

Kauppakeskus on supistunut matkan varrella. Suunnitelmien olennainen muutos edellyttää uutta rakennuslupaa.

Lähteenmäki ei halua antaa mitään uutta kokohaarukkaa kauppakeskuksen ensimmäiselle vaiheelle.

– Rakennuslupaa tullaan hakemaan uusien suunnitelmien mukaisesti. Tarkoitus on julkaista asiat kerralla. Toivottavasti niin voitaisiin tehdä pian, sanoi Lähteenmäki.

Rakennetaan samaan aikaan?

Viime kädessä asia on tietysti kiinni vuokraneuvotteluista. Reale tuskin lähtee rakennuttamaan ennen kuin on riittävä määrä varmoja tulijoita.

Entä kaupungin toive liniksen rakentamisesta jo ennen kauppakeskusta?

– Ajoitus on kiinni kaupungin tahtotilasta, mutta auto-, henkilö- ja tavaraliikenteen pitää toimia. Maalaisjärjellä ajatellen samanaikainen rakentaminen olisi järkevintä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut