Reko Lundánin tragikomedia näyttämölle Raumalla

Rauman kaupunginteatteri avaa näytäntövuoden kotimaisella tekstillä. Reko Lundánin Aina joku eksyy saa ensi-iltansa teatterissa 7. helmikuuta.

Lundánin jo 1990-luvun alussa ensi-iltansa KOM-teatterissa saanut teksti on tragikomedia, jossa risteillään kolmella eri vuosikymmenellä. Sittemmin suosittua tekstiä on esitetty niin ammatti- kuin harrastajateattereissa eri puolilla maata.

Näytelmän ohjaa Raumalle ensimmäistä kertaa kaupunginteatterissa vieraileva Petri Jäärni, joka kuvailee näytelmää nykyklassikoksi.

Lundánin teksti tarjoaa runsaasti näyteltävää teatterin näyttelijöille. Keskeisissä rooleissa ovat muun muassa Joni Kuokkanen, Kirsi Kärnä, Timo Julkunen ja Mona Lehtola.

Lavastus on Samuli Hallan suunnittelema.