Renkaita ratsataan ensi keskiviikkona Porissa ja Turussa - minimiraja on 1,6 millimetriä

Urasyvyyden perinteinen mittari on kahden tai yhden euron kolikko. Jos kahden euron kolikon reunus menee urassa kokonaan piiloon, urasyvyys on vähintään neljä millimetriä. Yhden euron kolikossa reunus on kolmemillinen. KUVA: arkisto/Pekka Lehmuskallio

Autonrenkaisiin kiinnitetään ensi viikolla erityishuomiota Lounais-Suomessa.

Kyseessä on perinteinen Liikenneturvan ja Autonrengasliiton yhteinen Rengasratsia. Tänä vuonna sen ajankohta on keskiviikkona 15.9., jolloin renkaita ratsataan Porissa ja Turussa.

Järjestöt muistuttavat, että renkaiden riittävän urasyvyyden merkitys kasvaa syyssateilla.

- Auton renkaan ja tienpinnan välinen kosketuspinta-ala on reilun kämmenen kokoinen ja sen pitävyydestä riippuu koko ajoneuvon hallinta, järjestöt painottavat tiedotteessaan.

Laki vaatii kesärenkaiden vähimmäisurasyvyydeksi 1,6 millimetriä. Järjestöjen mukaan vesiliirron riski kasvaa kuitenkin jo paljon aiemmin. Uusissa renkaissa urasyvyys on noin kahdeksan millimetriä.

Oleellista on myös oikea rengaspaine ja etenkin kuljettajan ennakoiva ajotapa.

- Hyvätkään renkaat eivät auta, jos kuljettaja ottaa riskejä.