
Kaukolämmön hinta nousee Raumalla, kun vuosi vaihtuu. Asiasta kertoo Rauman Energia (REO) tiedotteessaan.
Uusi energiamaksu on 61,85 euroa megawattitunnilta, mikä yhtiön mukaan tarkoittaa kokonaisvaikutukseltaan keskimäärin seitsemän prosentin korotusta. Perusmaksut pysyvät ennallaan.
Euroiksi muutettuna raumalaisen kaukolämmitetyn omakotitalon kaukolämpölasku nousee REOn mukaan 7-8 eurolla kuukaudessa. Rivi- ja kerrostaloissa vaikutus on 4-5 euroa asuntoa kohden.
Korotuksen syynä on polttoaineiden voimakas hinnannousu, mikä johtuu Venäjän hyökkäyssotaa seuranneesta polttoainetuonnin loppumisesta itärajan takaa. REOn mukaan puupohjaisten biopolttoaineiden hankintakustannukset ovat kohonneet vuoden aikana 50 prosenttia.
"Tulostavoitetta on pudotettu lähelle nollaa"
Vuodenvaihteen korotus lasketaan kaukolämmön tämänhetkisestä hinnasta. Sitä puolestaan korotettiin alkuvuonna, kun Rauman Biovoiman tuotantolaitos jouduttiin ajamaan alas UPM:n työtaistelun vuoksi. Tuolloin tehdyn korotuksen piti olla määräaikaisena voimassa vuoden loppuun.
Yhtiön mukaan olisi siis ollut perusteita myös selvästi suuremmille hinnankorotuksille. Näin ei tehty, vaan merkittävä osa polttoainekustannusten noususta kuitataan yhtiön tuloksesta.
– Rauman Energia tunnistaa asiakkaiden vaikean tilanteen eikä siirrä kohonneita kustannuksia täysimääräisesti asiakashintoihin. Vallitsevan tilanteen myötä kaukolämmön vuoden 2023 tulostavoitetta on pudotettu lähelle nollaa, yhtiö toteaa.