Reserviläiset harjoittelevat Säkylässä ja Oripäässä viikonloppuna

Porin prikaati johtaa Myrsky 23 -harjoituksen Säkylässä ja Oripäässä perjantaista sunnuntaihin.

Koulutustapahtuma on suunnattu erityisesti reserviläisille, ja siihen osallistuu noin 480 henkeä.

Viikonlopun harjoitukseen osallistuu Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen reserviläisiä, kouluttajia Maanpuolustuskoulutus (MPK) Lounais-Suomen maanpuolustuspiiristä sekä varusmiehiä ja henkilökuntaa Porin prikaatista.

– Harjoituksen päätavoitteena on kouluttaa ja harjaannuttaa reserviläisiä paikallispuolustuksen eri toimintoihin, kuten johtamistehtäviin sekä vaarallisten henkilöiden etsintään ja kiinniottoon, maavoimien tiedotteessa kerrotaan.

Harjoitus voi näkyä joukkojen ja ajoneuvojen liikkeenä Säkylästä Oripäähän, sekä joukkojen läsnäolona Oripäässä ja Säkylässä esimerkiksi Sydänmaan alueella.

– Toiminta keskittyy Puolustusvoimien harjoitusalueille ja harjoituksen aikana pyritään välttämään ulkopuolisille aiheutuvaa häiriötä ja haittaa, tiedotteessa sanotaan.