Revontulten todennäköisyys kohoaa taas viikonloppuna

Revontulet kuvattuna Meriraumassa vuonna 2015. Arkistokuva: Pekka Lehmuskallio

Ilmatieteen laitoksen mukaan revontulia on kuluvalla viikolla näkynyt koko maassa Etelä-Suomea myöten. Päivystävän meteorologin Jani Parviaisen mukaan aurinkotuuli jatkuu myös viikonloppuna suhteellisen aktiivisena.

Lauantaina tai sunnuntaina Maahan osunee torstaina Auringosta matkaan lähtenyt massapurkaus. Revontulten todennäköisyys kohoaa tuolloin kohtalaiseksi Suomen etelä- ja keskiosissa.

– Sunnuntaina aamuyöllä olisi todennäköisin aika revontulille, mutta aika sateiselta ja pilviseltä näyttää. Mutta maan etelä- ja itäosassa voisi jotain nähdä, Parviainen arvioi perjantaina STT:lle.

Lapissa revontulet ovat yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana.