Rikkoutunut muuntaja aiheutti pienen maastopalon Raumalla

Rikkoutunut muuntaja aiheutti pienen maastopalon perjantaina vähän ennen puolta päivää Raumalla Nortamonkadun ja Ottilantien risteyksessä.

Palolla ei ollut vaaraa levitä. Pelastuslaitos sammutti palon noin puolessa tunnissa.

Pelastuslaitokselle ehdittiin soittaa pienestä palosta useita kertoja, joten Tilannehuoneessakin samasta palosta näkyi kaksi ilmoitusta, kun hälytyskeskus käsitteli paloa kahtena erillisenä tapauksena.

Noin 200 taloudesta oli sähköt poikki muuntajapalon takia.