Raumalaistoimittaja Linda Rantasen maanantaina julkaistu kirja Rikosten Rauma perkaa Rauman rikoshistoriaa vuodesta 1966 aina 2000-luvulle asti.
Rikoksista vanhin on vuoden 1966 vappuna tapahtunut surma, jonka uhrina kuollut 18-vuotias nuorimies löytyi veturitallien edustalta romukasan alta. Tuorein taas on niin sanottu lapiosurma vuodelta 2011. Ryyppyporukan jäsen hakkasi toisen pistolapiolla Nortamonkadulla, ja uhri kuoli vammoihinsa myöhemmin sairaalassa.
Kirjassa esiteltyjä rikoksia ja rikollisia yhdistää ennen kaikkea väkivalta ja se, että useimmiten kyse on henkirikoksista.
"Kirves-Kalen" tarinaa lapsuudesta lähtien
Kirjoittaja Rantanen kertoi edellisen Musta raivo -nimisen kirjansa aikaan julkaistussa haastattelussa Länsi-Suomelle olevansa kiinnostunut ennen kaikkea rikosten taustoista.
Musta raivo nostaa esille neljä nuorten tekemää henkirikosta – Olisiko ne voitu estää, kysyy rikoskirjan tekijä, raumalainen Linda Rantanen
– Minua on aina kiinnostanut se, mitä on rikosten takana, miksi ihmiset ovat päätyneet sellaisiin tilanteisiin, Rantanen sanoi tuolloin.
Taustoihin Rantanen todella paneutuukin: esimerkiksi pahamaineisen Kalevi Suojaston tarinaa Rantanen lähtee kirjassa purkamaan aina tämän lapsuudesta asti.
Kirjaa varten haastateltu veli Reino kertoo, kuinka Kalevi ja kaksi muuta veljestä jäivät kolmistaan päiväkausiksi tyhjään asuntoon ollessaan pieniä lapsia. Kaapin alta löytyi tyhjä pilsneripullo pikkuveljen hajonneen tuttipullon korvikkeeksi.
Vain 15-vuotiaana Kalevi Suojasto löi tuttua mylläriä kirveellä päähän aiheuttaen tämän kuoleman. Taposta ja tekovälineestä jäi loppuiäksi lempinimi, Kirves-Kale.
Kirveellä Suojasto surmasi miehen myös Raumalla vuonna 1991 alkoholia koskevan riidan päätteeksi.
Juttu jatkuu laatikon jälkeen.
Kirja aloittaa uuden kaupunkikohtaisen sarjan
Linda Rantasen kirja Rikosten Rauma julkaistiin maanantaina 18. lokakuuta.
Kirja on tyyliltään tarinallista kerrontaa mutta perustuu faktoihin.
Lähteinä on käytetty lukuisien haastattelujen lisäksi kansallisarkistoa, poliisin esitutkintamateriaalia, oikeuden pöytäkirjoja ja lehtileikkeitä.
Osan henkilöistä nimet on muutettu, mutta osa rikollisista esitellään myös omalla nimillään. Näitä ovat muun muassa oheisessa jutussakin mainittu Kalevi Suojasto sekä "Rauman rautarouvanakin" tunnettu Anja Blom tai Anja Rinnekukka.
Kirjassa esitellyistä rikoksista selvittämättä on jäänyt vain yksi, vuonna 2001 puukotetun John Aitasalon surma.
Rikosten Rauma aloittaa sarjan, jonka osissa kerrotaan eri kaupunkien rikoshistoriasta. Seuraavaksi vuorossa on Turku.
Kirjan on kustantanut rikoskirjallisuuteen erikoistunut Deadline Kustannus, joka kustansi myös Rantasen edellisen kirjan Musta raivo.
Äänessä on myös kolme pitkän linjan poliisia
Kirjan kerronta heijastelee paitsi rikollisten, myös poliisien näkökulmaa. Kirjaan on haastateltu kolmea pitkän uran Raumalla tehnyttä poliisimiestä: Matti Puukkia, Hannu Jorea ja Reijo Kivilähdettä.
Poliisien kerronta on vuoroin vakavaa, välillä lupsakkaa. Esimerkiksi vuonna 1984 Rauman poliisin palvelukseen astunut Hannu Jore muistelee kirjassa, että poliisiasemalle tuli tuohon aikaan "käsittämättömiä puheluita etenkin täydenkuun aikaan".
– Saatettiinpa puhua jopa todellisesta kuuhulluudestakin. Ihmiset puhuivat aivan hölmöjä, ja se kyllä koetteli päivystäjän hermoja, kirjassa kuvaillaan Joren muistelua.
Moni raumalainen muistaa Joren pitkän linjan huumepoliisina. Kirjassa hän kuvaileekin vuorovaikutustaan huumeidenkäyttäjien kanssa. Se vaatii ymmärrystä ja inhimillisyyttä.
– Jore kertoo pyrkineensä mahdollisuuksien mukaan aina myös auttamaan nalkkiin jääneitä päihdeongelmaisia. Hänestä jokaisen huumeiden parissa työskentelevän tulisi ymmärtää, että huumeiden alaisuudessa ihmiset eivät ole omia itsejään. Moni ajautuu huumeisiin karmeiden olosuhteiden kautta, kirjassa kerrotaan.
Raumanmeren ampujan kylmäävä kysymys
Kuten isoon osaan Suomessa tehdyistä henkirikoksista, myös monessa Rikosten Raumassa mainittuun tekoon liittyy alkoholi tai muuten sekava elämäntapa.
Aivan toisenlaisiakin henkirikoksia on. Kirjassa näistä huomattavin on Raumanmeren kouluampuminen, joka tapahtui tammikuussa 1989.
Koulukiusattu poika ampui kolmea luokkatoveriaan oppitunnilla ja pakeni Hankkilaan, josta hänet lopulta helikopterietsinnöissä löydettiin. Kohti ammutuista oppilaista kaksi menehtyi.
Kirjaan haastateltu poliisi Matti Puukki kertoo kylmäävästi pojan löytymisen hetkestä. Katumuksen sijaan poika vaikutti Puukin mukaan siltä, että hänen työnsä jäi kesken.
– Kuoliko se kolmaskin? poika kysyi Puukin mukaan.
Puukki kiinnittää kirjassa aiheellisesti myös siihen, ettei jälkipuinnin tärkeyttä vielä tuohon aikaan tiedostettu.
– Kaikkien tapahtumaan liittyvien haavat ovat ehkä vielä tänä päivänäkin auki. Nykyään saatavilla on kaikki tarpeellinen, ja apu annetaan välittömästi. Kouluampumisen kohdalla näitä asioita ei koskaan viety loppuun, Puukki sanoo kirjassa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.