Rikostuomiot julki - Rauman kokoomus punnitsee valtuutettunsa aseman

Kunnallisjärjestön pj:lle Tuula Isotuvan liikennerikokset tulivat yllätyksenä.

Rauman kokoomuksen kunnallisjärjestö on kutsuttu pikavauhtia koolle liittyen kaupunginvaltuutettu Tuula Isotuvan asemaan. Keskiviikkona kävi ilmi, että Isotupa on saanut viime vuonna rikostuomiot rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Asia nousi esille Satakunnan Kansan laajassa selvityksessä, jossa oli käyty läpi koko maakunnan valtuutettujen ja varavaltuutettujen saamat lainvoimaiset tuomiot viideltä viime vuodelta. Myös  Rauman kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Samu Vahteristo sanoo lukeneensa asiasta lehdestä.

– Otamme asian vakavasti ja haluamme sen avoimesti ja rehdisti käsitellä. Tottakai kuulemme Tuulaa ja pohdimme sen jälkeen, missä mennään. Tässä kohdassa en voi sanoa muuta kuin että se on kunnallisjärjestö, joka asian hoitaa, Vahteristo sanoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut