Riku Räsäsen Kinorauma ostaa Lönnströmin taidemuseokiinteistön

Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiö ja Kinorauma Oy ovat tehneet esisopimuksen Lönnströmin taidemuseon kiinteistön kaupasta. Lopullinen kauppa toteutuu maaliskuussa 2015. Kauppahintaa osapuolet eivät kerro.

Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiö ilmoitti maaliskuussa myyvänsä Raumalla sijaitsevan Lönnströmin taidemuseon kiinteistön.

Kinorauma Oy omistaa Raumalla Iso-Hannu -elokuvateatterin ja useita muita kiinteistöjä. Yhtiön on Suomen Elämyspalvelu Oy:n tytäryhtiö. Yhtiöiden toimistusjohtaja on Riku Räsänen. Suomen Elämyspalvelun näkyvin toiminta tapahtuu Poroholman lomakeskuksessa. Tuleva omistaja on suunnitellut kiinteistöön pienyritystoimintaa. Tila soveltuisi hänen mukaansa esimerkiksi palveluyrityksille. -Alamme nyt kartoittaa vaihtoehtoja hyödyntää kiinteistön eri tiloja yhdessä tai erikseen. Aikaa tarjokkaiden etsimiselle on kohtuullisen hyvin, koska kiinteistö on taidemuseon käytössä maaliskuun loppuun, sanoo Räsänen.