RMC:n operatiivinen johtaja vaihtuu – Korihaista tutulla Ville Laaksosella on kokemusta Meyerilta

Ville Laaksonen on Rauman telakan uusi operatiivinen johtaja. Timo Suistio keskittyy varatoimitusjohtajan tehtävään.

| Päivitetty

Rauma Marine Constructions on vuonna 2014 perustettu suomalainen laivanrakennusyhtiö. Kuva: Juha Sinisalo

Telakkayhtiö Rauma Marine Constructions (RMC) on nimittänyt operatiiviseksi johtajakseen Ville Laaksosen. Laivatekniikan insinööri Laaksonen on aloittanut tehtävässään maanantaina 1. helmikuuta.

Aiemmin operatiivisena johtajana on toiminut varatoimitusjohtaja Timo Suistio, joka lähestyy eläkeikää. Suistio keskittyy jatkossa varatoimitusjohtajan tehtäviin.

Laaksonen liittyy myös osaksi RMC:n johtoryhmää, missä hänen vastuualueenaan on tuotanto. Laaksonen on toiminut aiemmin Meyer Turku Oy:n varustelutuotannon johtajana ja osana telakkayhtiön johtoryhmää.

Hänet tunnetaan myös koripallopiireistä. Turussa syntynyt Laaksonen on toiminut jo pitkään Korihaiden taustoilla ja vaikuttanut muun muassa seuran puheenjohtajana.

– RMC on kasvanut korona-ajasta huolimatta vuonna 2020 liikevaihdoltaan isommaksi kuin Rauman telakka on koskaan aiemmin ollut, ja olen iloinen, että Ville Laaksonen liittyy vahvaksi osaksi kasvutarinaamme. Johdon vahvistaminen Villen kaltaisilla dynaamisilla johtajilla kertoo uuden laivanrakennussukupolven esiinmarssista vastuutehtäviin, RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa toteaa yhtiön tiedotteessa.

RMC:n operatiivisena johtajana tähän asti toiminut varatoimitusjohtaja Timo Suistio keskittyy jatkossa varmistamaan yhtiön kasvustrategian toteutumista, kehittämään projektijohtamista ja tukemaan myyntiä.

Rauman telakalla on tällä hetkellä tekeillä kolme tilausta: Wasalinen matkustaja-autolautta Aurora Botnia, Tallinkin shuttle-alus MyStar ja Puolustusvoimien Laivue 2020 -hankkeen neljä monitoimikorvettia.

Ville Laaksonen tunnetaan Korihaiden miehenä. Kuva: Juha Sinisalo

Korjattu uutista kello 14.39: korjattu valmistuksessa olevien monitoimikorvettien määrä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut