RMJ:n 30 000 kävijän tavoite alkaa täyttyä

Keskiviikon tunnelmia RMJ:n alueen rakennustöistä. Maailmanpyörä alkaa valmistua.

Raumanmeren Juhannuksen pääsyliput on jo myyty lähes loppuun. 30 000 kävijän tavoite alkaa olla täyttymässä.

Tiedottaja Tomi Lindblomin mukaan hyvä sää vaikuttaa myös positiivisesti tapahtuman oheismyyntiin.

- Kylmässä ja märässä kelissä väki ei halua ostaa ruokaa ja juomaa.

Järjestäjät toivovat, että juhlijat suosisivat kimppakyytejä ruuhkien välttämiseksi. Noin 400 metrin päässä on paikoitusalue, jonne autot voi jättää.

Yksi keino saapua paikalle on myös kaupunkijuna, jolla pääsee 200 metrin päähän tapahtuma-alueesta. Kaupunkijuna ajaa jatkuvasti linja-autoaseman ja festivaalialueen välillä.Alueen läheltä löytyy myös pyöräparkki.

Liikenteelle koituu rajoituksia tapahtumasta. Suvitie on suljettuna 20.- 26.6. rakennustöiden vuoksi. 

Lisäksi muun muassa Sinkonkatu, Pyynpäänkatu (Luoteisväylän ja Syväraumankadun välillä) ja Kappelinsalmentie muutetaan yksisuuntaisiksi. Alueelle tulee myös väliaikaisia pysäköintikieltoja.

24.–25. kesäkuuta järjestettävän festivaalin päätähdeksi saapuvat maailman tämän hetken suosituimpiin artisteihin lukeutuva David Guetta sekä Jason Derulo.

Maailmantähtien lisäksi yhteensä neljälle lavalle nousevat JVG, Elastinen, Robin, Uniklubi, The 69 Eyes, Teflon Brothers ja Heavyweight sekä Darude, Apulanta ja Dingo.

Tapahtuma on K-18.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.