RMJ julkisti ensimmäiset artistikiinnityksensä

Kuva: Jere Grönberg

RMJ on julkaissut ensimmäiset artistikiinnitykset kolmipäiväisille juhannusjuhlille. Otanlahdessa juhlitaan ensi kesänä 24.–26.6.

RMJ:n juhannusjuhlaa tähdittävät muun muassa ruotsalainen elektronisen musiikin duo Galantis ja kansainväliseksi tähdeksi Roses-remixillään singonnut DJ ja tuottaja Imanbek. Ulkomaista artistikaartia RMJ:ssä edustavat myös DJ, tuottaja ja tosi-tv tähti Joel Corry, saksalainen slap house -duo VIZE ja Raumalla jo aiemminkin kuultu norjalais-ruotsalainen Tungevaag & Raaban.

RMJ:n ohjelmistoon on julkaistu maanantaina myös iso joukko kotimaisia artisteja: Antti Tuisku, JVG, Sanni, Gettomasa, Gasellit, Teflon Brothers, William ja Petri Nygård. Raumalle saapuvat myös Maustetytöt, Abreu, Nelli Matula, Kube, Mouhous, Tinze show ja Adi L Hasla. RMJ:ssä livenä kuullaan myös Pihlaja, BESS sekä The Second Level.

RMJ kertoo julkaisevansa kevättalven aikana vielä useita kansainvälisiä lisäyksiä ohjelmaansa. Lisäjulkistusten yhteydessä julkaistaan myös päiväkohtainen ohjelma ja päiväliput tulevat myyntiin.

Festivaalia valmistellaan koronatilanteen vallitessa, mutta toiveikkaana.

– RMJ:n tuotanto tekee suunnitelmallista työtä tapahtuman turvallisuuden eteen, jotta tapahtumaan on turvallista tulla. Kesällä 2021 tehostetaan hygieniaa kaikilla osa-alueilla ja tehdään erityisen tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa tapahtuman suunnitteluvaiheesta lähtien, RMJ:n tiedotteessa kerrotaan.

Lisää aiheesta

Sieravuoren Juhannuksen ensimmäiset artistit julki: "Koronasta riippuen jotain muutakin ehkä saadaan tarjolle"

Vain tilaajille RMJ:n toiveissa lähes tavanomainen festarikesä: "Kyllähän se aika absurdilta tuntuu, että juhannusfestivaali siirrettäisiin toiseen ajankohtaan"