RMJ 2003: "Taisimme jäädä miinukselle, mutta ei se ulospäin näkynyt"

Sadetta ja aurinkoa RMJ:ssä 2003. (Kuvat: UR-arkisto)

Riku Räsänen muistelee:

"Nälkä kasvoi syödessä. Edeltävän vuoden palmujenkin tilalle piti saada parempia. Lähdin messuille Saksaan ja näin siellä kunnon palmuja. Ei aikaakaan, kun ne jo saapuivat rekkakyydillä Raumalle. Se oli sellaista aikaa, että piti jonkin verran kierrellä maailmaa etsimässä sopivaa rekvisiittaa. Kyllä olisi sekin homma nykyään helpompaa, kun voisi saman hoitaa netissä."

"Innostui tekemään lisää myös lavoja. Tuolloin Mecano Beach näki päivänvalon. Se oli aluksi vielä aika pieni, mutta kuitenkin loistava idea upeasta ulkoilmadiskosta. Myöhemmin siitä tuli tärkeä osa RMJ:tä."

"Sade aiheutti jonkin verran lisäkuluja 2003. Festarin järjestäminen on vähän sellaista, että ensin tulee rahaa kirstuun, mutta sitten tulee postipoika kuponkien kanssa ja rahat hupenevat. Taisimme 2003 jäädä miinukselle, mutta ei se ulospäin näkynyt. Sanoisin näin, että kyseisen vuoden juhla oli taiteellinen jymymenestys."

Esiintyjiä:

Bomfunk MC´s Eppu Normaali, Leningrad Cowboys. Nightwish, Popeda, Scandinavian Music Group, Yö, Happoradio...

Medioista poimittu:

  • Raumalla oltiin iltakymmeneen asti ja hauskaa oli, välillä käytiin mereen rakennetussa ihme ravintolaproomussa kattomassa bändejä, välillä lojuttiin bäkkärillä vetämässä Hawaiian Orgasmeja. Rantasauna ei tänä vuonna ollut käytössä (koska Kiss FM SAATANA oli varannut sen omaan käyttöön tms.) ja kymmenet Suomen huippuartistit jäivät ilman juhannusuinteja. (Scandinavian Music Group keikkapäiväkirjassaan)

Mitä?

Raumanmeren Juhannuksen tarina alkoi ekoista bileistä Otanlahdessa vuonna 1999. Riku Räsäsen ideoima juhla kasvoi ja kehittyi vuosi vuodelta, mutta tuli lopulta tiensä päähän vuonna 2007 uuden omistajan käsissä. RMJ Raumalla 1999–2007 -juttusarjaan on koottu Riku Räsäsen muistoja ja vanhoja lehtileikkeitä.