RMJ 2004: "Mecano oli niin hieno, että hesalainen teknoäijä meinasi oksentaa"

Upeaa juhannusfiilistä Otanlahdessa 2004.
Simo Frangén ja raumankielinen Uus Raum. Ilkka Alanko. Backstagen kokkina hääri Esa Lähteenmäki. Vähän tyylikkäämpi ulkoilmadisko, Mecano Beach. Lavalla TikTak. Vesisuihkua kohti yleisöä. Ismo Alanko ja Ylen tv-kuvaaja.

Riku Räsänen muistelee:

"Mielettömät bileet, mieletön sää, mieletön juhannusfiilis. Jengiä paikalla ihan törkesti. Siistiä."

"Aistin jo tuolloin, että livemusan suosio ei välttämättä jatku loputtomiin samanlaisena ja että elektronisen musiikin osuus kasvaa. Siksi halusin kehittää edeltävänä vuonna aloitettua Mecano Beachiä entisestään. Halusin luoda siitä uskomattoman ulkoilmadiskon. Isot screenit ja valot loivat mahtavan tunnelman ja torninosturi mahdollisti sen, että valoja roikkui ihmisten yllä. Siitä tuli niin hieno, että yksi hesalainen teknoäijä meinasi oksentaa nähdessään Mecanon."

"Ehkä tämä oli juuri sitä aikaa, jolloin festivaali oli parhaimmillaan, mutta silti valittajien ääni pääsi paikallismedian tekstari- ja muilla valituspalstoilla entistä enemmän esiin. Roskista valitettiin, vaikka ne siivottiin aina todella nopeasti."

Esiintyjiä:

Anna Eriksson, Danny, Don Johnson Big Band, Mokoma, Dingo, Egotrippi, Kwan, Mamba, Martti Servo & Napander, Lordi, Tehosekoitin, The Boys, Ismo Alangon Jukeboksi, Viikate, Kotiteollisuus, Yö.

Poimintoja medioista:

  • Prr. “Haloo, Riku.” Plimplom. “Hetki vaan, mä vastaan tähän meiliin.” Prr. “Joo, Riku.” Plimplom. “Mä katon vaan…” (näin alkaa City-lehden haastattelu Riku "Festivaalikunkku" Räsäsestä)
  • Pitää olla timmissä kunnossa, kun yleisöäkin on niin helkutisti. (Matti Nykänen, Länsi-Suomi 28.6.2004)
  • Vip-teltassa mainostetuille vip-jatkoille on lähdettävä. Nythän olisi hieno tilaisuus päästä näkemään mitä hotellin vip-sviitin vip-saunaosatolla oikeasti tapahtuu. No ei muuta kun turistikamerat hollille, saunareppu selkään ja luksus-BMW:n nahkasohvalle piereskelemään. (Mokoma keikkapäiväkirjassaan 26.6.2004)
  • En halua tarjota paskaa, vaan puitteiden pitää olla kunnossa. Niinpä RMJ:n kulut ovat 30–40 prosenttia tavallista festivaalia suuremmat. (Riku Räsänen, Uusi Rauma 30.6.2004)

Mitä?

Raumanmeren Juhannuksen tarina alkoi ekoista bileistä Otanlahdessa vuonna 1999. Riku Räsäsen ideoima juhla kasvoi ja kehittyi vuosi vuodelta, mutta tuli lopulta tiensä päähän vuonna 2007 uuden omistajan käsissä. RMJ Raumalla 1999–2007 -juttusarjaan on koottu Riku Räsäsen muistoja ja vanhoja lehtileikkeitä.