Robinin vuoksi voi vähän vaikka palella

Euran Urheilutalon ulkopuolella kiemurteli pitkä jono innokkaita faneja sunnuntai-iltapäivällä ennen loppuunmyytyä pop-artisti Robinin keikkaa. Ensimmäiset olivat saapuneet paikalle jo sunnuntaina aamuyöstä. 

| Päivitetty

Euran Urheilutalon ulkopuolella kiemurteli pitkä jono innokkaita faneja sunnuntai-iltapäivällä ennen loppuunmyytyä pop-artisti Robinin keikkaa. Ensimmäiset olivat saapuneet paikalle jo sunnuntaina aamuyöstä. 

Innokaimpien fanien joukkoon lukeutuvat "Honda-tytöt" eli jyväskyläläiset Kielo Perälä,17, Onna Korhonen, 17 ja Annastiina Koskela, 19 sekä tamperelainen Elina Suomalainen, 19. 

- Me kierretään kaikki keikat, mihin vain on mahdollista päästä, he vakuuttavat. 

Matka Euran Urheilutalolle on kulkenut Helsingin kautta. Ja syy pääkaupungissa käyntiinkin on arvattavissa. 

- Olimme Robinin keikalla! 

Aamuyöstä Euraan saapuneet tytöt ovat viettäneet yönsä teltassa. Telttayöpyminen ja kylmässä tunti tolkulla odottaminen voi tuntua hassulta pelkän keikan vuoksi, mutta tytöille se on harrastus.

- Keikka on tosi hauska ja tämä porukka meillä on mahtava. Se on tämä kaikki yhdessä, pohdiskelevat he syytä vaivannäköönsä. 

Eikä heitä kylmäkään haittaa, kun varusteet ovat kohdillaan. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut