Rojohoppe saa kyytiä Keskuspuistosta - luullaan leikkivälineeksi vaikka onkin lava

Puistoremontti käynnistyy vuoden kuluttua. Ensin kysytään ideoita kaupunkilaisilta.

Puinen esiintymislava eli Rojohoppe-laiva saa väistyä, kun Rauman Keskuspuistoa aletaan panna uuteen uskoon. Ei tosin aivan vielä, sillä ensin kerätään talteen ideat ja toiveet kaupunkilaisilta. Peruskunnostuksen on tarkoitus alkaa ensi vuoden keväänä, ja se toteutetaan todennäköisesti vaiheittain usean vuoden aikana.

Sitä ennen tarvitaan kuitenkin yleissuunnitelma, jonka laadinta on nyt käynnistynyt ja valmistuu syksyllä. Kaupungin nettisivuilla aukeaa aiheesta kysely tänään. 

Käyttö ennallaan

Jotain tulevasta tiedetään jo alustavan idealuonnoksen perusteella. Ennallaan pysyy Keskuspuiston käyttötarkoitus: edelleen siellä oleskellaan, leikitään ja vietetään tapahtumia.

Esiintymislava Rojohoppe puretaan pois kahdestakin syystä, selittää Rauman kaupunginpuutarhuri Mari Pohjalainen.

– Rojohoppe on kulunut ja tikkuuntunut. Lisäksi se sijaitsee aika lähellä nykyistä leikkipuistoa, joten se mielletään osaksi leikkipuistoa. Turvallisuusnäkökulmasta se ei ole leikkiin soveltuva eikä täytä kaikkia säädöksiä.

Leikki pysyy

Rojohoppen tienoo ja puiston Satamakadun puoleinen pää on suunniteltu oleskelun, tapahtumien ja pelaamisen paikaksi uuden puiston idealuonnoksessa. Keskelle puistoa jää kolme erikokoista leikkialuetta. Muun muassa niihin kysytään ideoita kaupungin kyselyssä.

Leikkialueita voidaan suunnata esimerkiksi eri ikäisille lapsille ja eri käyttötarkoituksiin, kuten kiipeiluun, keinumiseen ja hiekkaleikkeihin. Kulkuväylistä tulee suunnitelman mukaan pääosin betonikivettyjä.

–  Nykyisiä hiekkakäytäviä ei pääse esteettömästi puiston läpi lastenrattailla tai pyörätuolilla. Vihreys ilman muuta säilyy, mutta korkeatasoisesti rakennettuna esteettömyys huomioiden.

Oma leima haussa

Muodonmuutoksen myötä kaupunginpuutarhuri Pohjalainen toivoo, ettei Keskuspuistoa miellettäisi vain leikkipuistoksi.

– Kun kyse on kuitenkin Keskuspuistosta, toivoisin, että se erottuisi omaleimaisena puistona eikä toistaisi vanhaa mallia.

Puistoon jää pieni aukio, jossa sijaitsee Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro -muistomerkki vesiaiheineen. Tosin altaan tekniikka vaatii uusimista. Vuonna 1992 rakennettu puistokahvila terasseineen on sekin olennainen osa Keskuspuistoa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut