Ruotsinpihlaja on Rauman uuden Paarlastipuiston ensimmäinen istutus

Rauman merimuseon takana olevassa mäkimaastossa työstetään parhaillaan Paarlastipuistoa, jonne tullaan istuttamaan noin 40 Satakunnan alueella tavattua painolastikasvia.

Vanhoilla satamapaikoilla tavattavat painolastikasvit ovat kulkeutuneet esimerkiksi Raumalle lähinnä purjelaivojen vakauttamiseen ja uintisyvyyden säätämiseen käytetyn jätemaan, kivien ja mullan mukana uuteen ympäristöön.

Ruotsinpihlaja on Rauman Paarlastipuiston ensimmäinen istutus.

Ihana ruotsinpihlaja, #Paarlastipuisto:n ensimmäinen istutus. Kiitos kaupungin Wihertoimelle! #raumanmerimuseo #kevät #museot #rauma Sorbus intermedia just planted to the new ballast park area behind the #rauma_maritime_museum #spring #museum #maritime #history

Kuva, jonka Rauma Maritime Museum (@rauma_maritime_museum) julkaisi

8. 05ta 2015 klo 0.03 PDT

Rauman merimuseo rakentaa Paarlastipuistoa yhteistyössä Rauman seudun luonnonystävät ry:n, kaupungin Wihertoimen, Rauman opettajankoulutuslaitoksen puutarhan, Rauman puutarhayhdistys ry:n sekä Rauman normaalikoulun kanssa.

Hankkeelle on myönnetty rahoitusta Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahastolta.